Daniel Sjölund palaa Maarianhaminaan – valmennuskurssit ja valmius pelata useammalla paikalla
Kuva: Getty Images
Daniel Sjölundin pitkä ruotsinreissu on nyt päätöksessään – huikean uran tehnyt ex-Huuhkaja palaa kotiseudulle Maarianhaminaan. Svenska fans -sivuston pitkässä haastattelussa sivutaan myös tulevaisuutta – joka ei välttämättä löydy keskikentältä.
– Jo kirjoittaessani viimeisen, kaksivuotisen sopimuksen Norrköpingin kanssa oli selvää, että se on viimenen etappi ennen paluuta kotiin. Siksi tässä tilanteessa ei ole mitään sen kummempaa, olen ehtinyt valmistautua siihen. Tottakai on ikävää jättää Ruotsi, Allsvenskan ja seura, mutta samalla tuntuu todella hyvältä tehdä tämä nyt.
Painavimmat syyt kotiinpaluulle ovat selkeät.
– Meillä on kolme lasta, ja haluamme palata lähemmäs vanhempiamme ja sukulaisiamme. Sitäpaitsi, nyt saan päättää uran IFK Mariehamnissa, josta kaikki aikoinaan alkoi.
Haastattelu tehtiin ennen Ruotsin sarjan päättymistä, ja Sjölund halusi niin keskittyä omaan päätösotteluunsa, kuin antaa Mariehamnille rauhan tahollaan.
[readmore from=Sjolund-Daniel]
– En ole kirjoittanut sopimusta vielä, mutta muutamme Ahvenanmaalle siitä. Olen sanonut, että haluan päättää urani IFKM:ssa, eikä siinä pitäisi olla mitään sen kummempaa. Emme vain ole vielä hoitaneet asiaa paperille.
Daja haluaa myös peliuransa jälkeen vaikuttaa lajin parissa saarella.
– Ajatus on aloittaa valmennuskurssit ja aloittaa sen puolen parissa. Se, miten pitkälle intohimoja valmennustyöhön löytyy jatkossa, selviää myöhemmin, mutta haluan joka tapauksessa kouluttautua sillekin puolelle. Jollain tavoin uskon vaikuttavani ahvenanmaalaisessa jalkapallossa sittenkin, kun omat pelit on pelattu.
Pelejä kuitenkin lienee vielä edessä, ja niidenkin suhteen mieli on avoin. Keskikenttä ei ole ainoa mahdollinen positio kentällä. Norrköpingissä tuli tutuksi myös pelaaminen yhtenä osana kolmen topparin linjaa.
– Olen valmis siihen myös ensi kaudella. Päätös ei tietenkään ole minun, mutta ei mahdoton ajatus.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Ennennäkemätöntä – Suomen Cupin fanihurmos keskellä hiljaista huhtikuuta
- Uskomaton välierä Mestarien liigassa – PSG ja Bayern München takoivat yhdeksän maalia
- Veikkausliigan seurat taistelivat cupissa – TPS tempautui trilleriin
- Jättipaukku lähellä – José Mourinho voi olla seuraava Real Madridin päävalmentaja
- Gnistanille suora ilmoitus – ei asiaa jatkoon
- Axel Kouame ei mahtunut AIK:n kokoonpanoon: ”Se oli urheilullinen päätös”
- Jani Honkavaara kertoi mielipiteensä derbyrekordistaan Djurgårdenissa: ”Turhauttavaa”
- Katso: Toni Koskelan Kalmar otti avausvoittonsa Allsvenskanissa – Anthony Olusanya iski voittomaalin
- Luka Modrić joutui leikkaukseen ennen MM-kisoja
- Hollantilaistähti sivuun MM-kisoista: ”Olen musertunut”
- Axel Kouame ei mahtunut AIK:n kokoonpanoon: ”Se oli urheilullinen päätös”
- Tekikö HJK valtavan virheen? IS:n asiantuntija: ”Ei herätä pienintäkään luottamusta”
- Luka Modrić joutui leikkaukseen ennen MM-kisoja
- Hollantilaistähti sivuun MM-kisoista: ”Olen musertunut”
- Jani Honkavaara kertoi mielipiteensä derbyrekordistaan Djurgårdenissa: ”Turhauttavaa”
- Katso: Toni Koskelan Kalmar otti avausvoittonsa Allsvenskanissa – Anthony Olusanya iski voittomaalin
- Haastattelu: Onni Helén taistelee peliajasta Norjassa – ”En ole alkanut liikaa stressaamaan”
- HJK-fanit yrittivät törkeää temppua Kuopiossa – poliisi puuttui asiaan
- Gnistanille suora ilmoitus – ei asiaa jatkoon
- Karmiva tapaus – suurseuran stadionin uumenista löytyi ruumis