Ennakkopaketti: Etelä-Amerikka pysähtyy – luvassa historian suurin finaali
Copa Libertadoresin, eli Etelä-Amerikan Mestarien liigan finaalissa kohtaavat maanosan suurimmat ja seuratuimmat seurat, Boca Juniors ja River Plate. Kyseessä on historiallinen finaali, sillä veriviholliset eivät ole koskaan aiemmin kohdanneet toisiaan maanosan suurimman kilpailun finaalissa.
Suomessa argentiinalainen jalkapallo on jäänyt ymmärrettävästi varjoon ja suurin osa ei välttämättä tiedä Libertadoresin Superclásico-finaalista, joten koimme velvollisuudeksemme avata kenties lajin historian suurinta finaalia tarkemmin.Boca Juniors eteni Etelä-Amerikassa äärimmäisen arvostetun kilpailun finaaliin kukistettuaan välierissä brasilialaisen Gremion yhteismaalein 4-2. River Plate joutui taipumaan huomattavasti paikallisvastustajaansa enemmän, sillä River nappasi finaalipaikan Palmeirasin käsistä toisen välieräosan lisäajan rangaistuspotkun myötä. Kuvaavaa on se, että niin Boca kuin Riverkin lähtivät välieriin altavastaajina.
Historiaa – valtava tragedia vuosikymmeniä pimennossa
Boca ja River ovat olleet toistensa suurimpia vihamiehiä jo yli sadan vuoden ajan. Kaksikon välisten derbyjen suurin tunnelataus sai alkunsa 1900-luvun alussa, kun seurat jakoivat saman barrion, eli kaupunginosan. Boca ja River pelasivat kotiottelunsa Boca-nimisen kaupunginosan luoteisosassa. River muutti kuitenkin Bocasta aina Sarandín ja Recoletan kautta Belgranon kaupunginosaan, sillä seura sai kuuluisuutta ja kannattajakuntaa tarviten itselleen uuden stadionin.
Kivijalat kuumalle derbylle oli kuitenkin asetettu Bocan kaupunginosassa, eikä Riverin muuttaminen vajaan 12 kilometrin päähän muuttanut tosiasioita mihinkään. Bocan ja Riverin välisistä derbyistä oli kasvanut Argentiinan ja koko Etelä-Amerikan suurin yksittäinen derby ja välienselvittely. Kuten monissa derbyissä, niin myös Riverin ja Bocan välisessä Superclásicossa elintaso oli aikoinaan suuressa roolissa.

Boca tunnettiin aikoinaan työväen seurana. Seuran kannattajakunta koostui pääosin Bocan kaupunginosassa asuneista italialaisista maahanmuuttajista. Riverin kannattajakunta koostui keskiluokan väestä, josta tuleekin seuran mukana jo sadan vuoden ajan kulkenut lempinimi Los Millonarios.
Yli sata vuotta kestäneen vihanpidon moraalinen ja henkinen päätös nähdään seuraavan kahden viikon aikana. Tämän Copa Libertadoresin voittaja on Superclásico-historian voittaja. Sarjamestaruuksilla tai aiemmilla kohtaamisilla Libertadoresin pudotuspeleissä ei ole enää siinä vaiheessa merkitystä. Tämän finaaliparin voittaja nousee kenties ikuisiksi ajoiksi niskan päälle. – Tämän finaalin häviäjän on poistuttava maasta. Häpeä on liian suuri, argentiinalaisvalmentaja Omar Labruna kertoi Fox Sports Argentinalle.Superclásicot ovat nähneet vuosikymmenien saatossa useita ikimuistoisia otteluita, kuten myös unohtumattomia katastrofeja. Argentiinan historian suurin tragedia todistettiin vuonna 1968, kun 71 Bocan kannattajaa menehtyi Riverin kotistadionilla, kun vierassektio romahti. Tapaus jäi Argentiinassa tabuksi, eivätkä seurat maininneet tragediaa sanallakaan seuraavaan 50 vuoteen. Tänä kesänä tapahtuman merkkivuotena Boca pahoitteli ensimmäistä kertaa julkisesti sitä, ettei seura järjestänyt aikoinaan millaistakaan tilaisuutta kuolleiden kannattajiensa muistoa varten.

Boca ja River ovat Argentiinan menestyksekkäimpiä seuroja. River on voittanut Argentiinan pääsarjan ennätykselliset 36 kertaa. Copa Libertadoresin pokaaleita Riverillä on kotistadioninsa museossa kolme kappaletta. Boca on voittanut pääsarjamestaruuden 33 kertaa, mutta Copa Libertadoresin seura on voittanut peräti kuusi kertaa. Vain niin ikään buenosairesilaisella Independientellä on yksi Copa Libertadoresin voitto enemmän historiassaan.
Bocan ja Riverin välisiä derbyjä pidetään kansainvälisesti yhtenä maailman suurimmista yksittäisistä derbyistä. Muun muassa kunnioitettu FourFourTwo-lehti nosti Superclásicon nimenomaan maailman suurimmaksi derbyksi.
Kannattajakulttuuri – maailma pysähtyy Bomboneralla
Superclásicot tunnetaan suorastaan loistavasta tunnelmastaan. Kannattajakulttuuri Argentiinassa on hyvin intohimoista ja muusta maailmasta poikkeavaa. Argentiinalaismediat ovat puhuneet maailmanlopusta puhuttaessa tulevasta Libertadoresin finaalista. Se kuvastaa loistavasti sitä, millaisessa roolissa Superclásico on Argentiinassa ja koko Etelä-Amerikassa.
Se näkyy myös katsomoissa. Seurat arpoivat jäsentensä kesken mahdollisuuksia lippujen hankkimiseen. Sekään ei takaa lippujen saamista, sillä avausosaan lipun ostavan kannattajan on pitänyt olla paikan päällä vähintään neljässä viimeisestä kuudesta Bocan kotiottelusta. Bocalla on yli 140 000 jäsentä ja Bomboneralle mahtuu vajaat 50 000 ihmistä, joten vain vajaa kolmannes seuran jäsenistä näkee Bocan seurahistorian suurimman ottelun paikan päällä. Argentiinan mustassa pörssissä lippuja on kaupiteltu peräti 5 000 eurolla, joka on Argentiinan elintason huomioon ottaen suorastaan valtava summa.
Argentiinassa seurat ovat hyvin sidonnaisia perinteisiin ja kaupunginosiinsa. Jokaisella kaupunginosalla on oma seura ja valtaosa seurojen kannattajista on kotoisin seuran omasta kaupunginosasta. Se on aiheuttanut – kuten odottaa ikävä kyllä saattaa – valtavia tappeluita vuosikymmenien saatossa kaupunginosien kesken, kun seurat pelaavat keskenään.
Bocan kannattajat ovat naljailleet Riverin kannattajille viimeiset viisi vuotta siitä, kun River putosi katastrofaalisesti ensimmäistä kertaa historiansa aikana Argentiinan toiseksi korkeimmalle sarjatasolle kesällä 2013. Se teki samalla Bocasta pisimpään yhtäjaksoisesti Argentiinan pääsarjassa pelanneen seuran.

Tänä vuonna Libertadoresin finaaleissa ei nähdä ollenkaan vieraskannattajia. Normaalisti Libertadoresin finaaleissa vieraskannattajat ovat sallittuja, mutta ei tällä kertaa. Se ei suoranaisesti liity Superclásicoon, mutta argentiinalaisella jalkapallolla on sen kanssa paljon tekemistä. Vuonna 2013 Estudiantesin ja Lanúsin kannattajat tappelivat ennen seurojen välistä sarjaottelua. Yksi Lanúsin 30-vuotias kannattaja ammuttiin kuoliaaksi. Lanúsin kannattajat saivat tietää tapauksesta hetkeä myöhemmin katsomossa ja tuhannet kannattajat ryntäsivät kentälle, josta aiheutui mittavat tappelut poliisien kanssa.
Siitä lähtien Argentiinan pääsarjassa vieraskannattajat ovat olleet kiellettyjä ja River ja Boca päättivät kunnioittaa sääntöä myös Libertadoresin finaaleissa.
Se ei kuitenkaan hälvennä tunnelmaa. Bocan ja Riverin kannattajat ovat maailmankuuluja valtavista tifoistaan, kymmenistä tuhansista äänekkäistä kannattajistaan ja hulluudesta, joka jalkapallon ympärillä pyörii Buenos Airesissa.

Bocan ja Riverin kannattajille Superclásico on maailmanloppua suurempi ottelu. Siinä vaiheessa, kun Superclásico pelataan Libertadoresin finaalissa, niin on aiheellista puhua jo koko universumin päättymisestä. Boca-legenda Carlos Tévezin kommentit ensimmäisen finaalin alla kertovat kaiken tarpeellisen.
– Vaihtaisin kaikki urallani voitetut pokaalit tähän Libertadoresiin, siitä ei ole mitään epäselvyyttä. River-kasvatti ja seuran edustusjoukkuetta neljän vuoden ajan edustanut Maxi López pitää ottelua historian suurimpana. – Maailma ei ole koskaan todistanut suurempaa ottelua. Siitä tulee uniikkia. En halua uskoa sitä, etten pääse seuraamaan ottelua paikan päälle, brasilialaista Vasco da Gamaa edustava López totesi Fox Sports Argentinalle.Lähtökohdat – River Plate lähtee superfinaaliin suosikkina
Sunnuntaina nähdään kenties maailman historian suurin yksittäinen finaali. On siten normaalia, että varsinkaan sellaisessa ottelussa ei ole suosikkia, sillä kyseessä on Superclásico. Ottelu, joka voi päättyä miten tahansa. Silti faktana voi pitää sitä, että vieraskentällä finaalin aloittava River Plate on pienoinen suosikki. Gallardon River on ollut viime aikoina Bocan niskan päällä. Tänä vuonna River on voittanut jokaisen kolmesta Superclásicosta, eikä Boca ole onnistunut kohtaamisissa kertaakaan maalinteossa. Kaksikko kohtasi viimeksi syyskuussa sarjaottelussa Bomboneralla ja kyseessä oli Riverin näytös. Ottelu päättyi Riverin 2-0 -vierasvoittoon ja Gallardon suojatit suorastaan dominoivat Bomboneran nurmella.

LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- HJK:n Viljamaa ottaa jättiaskeleen urallaan – siirto Juventukseen
- Kaikki jalkapallon miesten Suomen Cupista 2026
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Kiinan presidentti saattoi katsoa KuPSin ottelua
- Lähde: Huuhkajien keskikenttäpelaajaa on estetty siirtymästä Englantiin
- Kuva Italian alasarjatuomarista levisi maailmalla – miehet ovat rynnänneet katsomoihin
- Analyysi tuo esiin epämiellyttäviä totuuksia Leo Waltan siirtospekulaatioista
- Juuri nyt: KuPSin Otto Ruoppi siirtyy Bundesliigaan
- Manchester Cityn akatemian kasvatti IFK Mariehamniin
- Huuhkajien Ville Koski siirtyy Espanjan La Ligaan
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Kiinan presidentti saattoi katsoa KuPSin ottelua
- Analyysi tuo esiin epämiellyttäviä totuuksia Leo Waltan siirtospekulaatioista
- Kuva Italian alasarjatuomarista levisi maailmalla – miehet ovat rynnänneet katsomoihin
- Juuri nyt: KuPSin Otto Ruoppi siirtyy Bundesliigaan
- Lähde: Huuhkajien keskikenttäpelaajaa on estetty siirtymästä Englantiin
- Karim Benzema suuttui ja meni lakkoon – seura yrittää korjata tilanteen
- Huuhkajien Ville Koski siirtyy Espanjan La Ligaan
- Mestarien liigan arvonta suoritettu – suurseuroja vastakkain heti
- Manchester Cityn akatemian kasvatti IFK Mariehamniin