Juventuksen ja Italian kapteeni Giorgio Chiellini myöntää maajoukkueen edustamisen merkitsevän isänmaalliselle puolustajalle seuraa enemmän. Toppari saa Italian tulevissa otteluissa 100 maaottelua täyteen, mikäli hän pelaa joko Portugalia tai Yhdysvaltoja vastaan. – Se on suuri kunnia. Se menee jokaisen lapsuuden unelmani edelle, Chiellini iloitsi Skylle. – Sitä haaveili jalkapalloilijan urasta, Serie A:sta ja maajoukkueesta. Mutta 100 maaottelua on jotakin muuta. – Azzurrin paita on erityinen. Itseään ei tunne samaksi seurassa kuin maajoukkueessa. – Silloin on tunnetta ja saat koko maan tuntemaan fiiliksesi. Sellaista ei voi toistaa edes tärkeimmissä peleissä. Chiellini nimettiin Italian kapteeniksi Gianluigi Buffonin päätettyä maajoukkueuransa. Toppari näkee nauhan vain symbolina. – – Uskon nauhan olevan vain symboli. Joukkueella on ollut monta kapteenia ja heidän on jokaisen joukkueesta on tuotava omat aineksensa oikeaan sekoitukseen. – En tule koskaan olemaan Gigin tai muiden kapteenien asemassa. Olin onnekas, että minulla oli kapteenina myös Fabio Cannavaro ja Alessandro Del Piero. Yritän kuitenkin tehdä asiat omilla vahvuuksillani. – Kovalla työllä voi kehittyä jopa 34-vuotiaana. Olen oppinut paljon monelta pelaajalta, enkä vähiten Buffonilta.

LUE MYÖS: