KuPS:lla uusia testipelaajia – mukana HIFK:n jättänyt huippulupaus
Kuva: Juha Tamminen
Kuopion Palloseura kertoo Facebook-sivuillaan, että joukkueen mukana harjoittelee neljä testipelaajaa.
Harjoitusrinkiin liittyvät Tommi Jyry, Luiyi Laguerre, Eliécer Espinosa Calvo ja Saliw Babawo.
Jyry, 19, siirtyi kaudeksi 2017 Helsingin Jalkapalloklubista Helsingin IFK:hon, jota hän on edustanut Veikkausliigassa kolmessa ottelussa ja päättyneellä kaudella Ykkösessä 24 pelissä. Hän oli KuPS:n testattavana myös viime vuonna marraskuussa. HIFK kertoi viime viikolla, että Jyryn kanssa syksyn aikana käydyt neuvottelut eivät johtaneet jatkosopimukseen, joten pelaaja jätti seuran.
Laguerre, 17, pelasi viime kaudella PS Kemissä 13 Veikkausliigan ottelua.
Kolumbialaishyökkääjä Espinosa Calvo, 22, siirtyi elokuussa kotimaansa Leones FC:stä Klubi 04:n vahvuuteen. Hän pelasi Ykkösessä neljä ottelua tehden niissä kaksi maalia.
Babawo, 19, on Ghanan U20-maajoukkueen hyökkäävä keskikenttäpelaaja. Transfermarkt-sivuston mukaan hänellä on ensi vuoden loppuun asti ulottuva sopimus valkovenäläiseen Dinamo Brestiin, jota hän on edustanut tammikuusta 2017 lähtien.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Mitä ihmettä? Valioliigalle jopa seitsemän Mestarien liiga -paikkaa
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy
- Haastattelu: Senne Vits nauttii elämästään Pietarsaaressa
- Lisää muutoksia Huuhkajiin – odotettu debytantti
- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”
- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit
- Barcelonalta mieletön show – Newcastle jäi täysin jyrän alle
- Lisää muutoksia Huuhkajiin – odotettu debytantti
- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy
- Haastattelu: Senne Vits nauttii elämästään Pietarsaaressa
- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit