MM-kisoissakin käynyt pelaaja suljettiin loppuiäksi maajoukkueesta
Kuva: Getty Images
Etelä-Korean miesten maajoukkueen puolustaja Jang Hyun-soo on saanut elinikäisen porttikiellon maajoukkueeseen, kertoo Eurosport.
Hiljattain selvisi, että Jang, 27, oli väärentänyt asiakirjoja, jossa käsiteltiin asepalvelukseen osallistumista. Kaikkien eteläkorealaisten kykenevien miesten on suoritettava lähes kahden vuoden asepalvelus.
Urheilijat voivat saada vapautuksen asepalveluksesta, jos he voittavat mitalin olympialaisissa tai kultaa Aasian kisoissa. Vapautuksen saaneiden urheilijoiden on kuitenkin osallistuttava armeijan neljän viikon peruskoulutukseen ja osallistuttava yli 500 tunnin ajan yhdyskuntapalveluun.
58 kertaa Etelä-Korean maajoukkueessa pelannut Jang myönsi, että hän lähetti eteenpäin asiakirjoja, joissa hän valehteli suorittamansa yhdyskuntapalvelun tuntimäärästä.
Korean jalkapalloliitto KFA langetti Jangille elinikäisen porttikiellon maajoukkueeseen ja antoi hänelle yli 23 000 euron sakot.
Venäjän MM-kisoissa Etelä-Korean jokaisessa kolmessa ottelussa pelannut Jang on pyytänyt anteeksi tekoaan ja lupautunut suorittamaan yhdyskuntapalvelunsa loppuun.
LUE MYÖS:
- Manchester City ja PSG kohtasivat Mestarien liigassa isossa pelissä – UCL-illassa hurja määrä maaleja
- Yhdeksän maalia! Mestarien liigassa melkoinen ilotulitus
- Vinícius ei saa pelata El Clásicossa – pitkä pelikielto napsahti
- Mestarien liigan hattutemppusankari vaikean valinnan edessä – ”Päätän, kun sen aika koittaa”
- Pienen kalastajakylän kasvatti nousi tiistain hahmoksi Mestarien liigassa – ”Kusipää”
- AC Oulun luottopelaaja loppukauden sivussa pelikentiltä
- Trabzonspor vahvisti: Mohamed Salah matkustaa Tampereelle
- Mestarien liigassa nähtiin jättiyllätyksiä tiistaina
- Gianni Infantinon asema horjuu – miljoonapalkkio nostatti uuden kohun
- Vahvasti pelannut Cristiano Ronaldo: ”Olen portugalilainen, mutta kuulun Saudi-Arabian kuningaskunnalle”
- Vinícius ei saa pelata El Clásicossa – pitkä pelikielto napsahti
- Vahvasti pelannut Cristiano Ronaldo: ”Olen portugalilainen, mutta kuulun Saudi-Arabian kuningaskunnalle”
- Mestarien liigan hattutemppusankari vaikean valinnan edessä – ”Päätän, kun sen aika koittaa”
- Pienen kalastajakylän kasvatti nousi tiistain hahmoksi Mestarien liigassa – ”Kusipää”
- Manchester City ja PSG kohtasivat Mestarien liigassa isossa pelissä – UCL-illassa hurja määrä maaleja
- Trabzonspor vahvisti: Mohamed Salah matkustaa Tampereelle
- AC Oulun luottopelaaja loppukauden sivussa pelikentiltä
- Steven Gerrard kertoi millaisen rangaistuksen antaisi Manchester Citylle
- Yhdeksän maalia! Mestarien liigassa melkoinen ilotulitus
- Lionel Messi nimesi kymmenen tulevaisuuden tähteä – ensimmäinen kerta meni pahasti pieleen