Peter Crouch kuuli hurjan ennustuksen Eden Hazardista vuosia sitten: ”En ajatellut sitä sen enempää”
Peter Crouch sai vihiä Chelsea-tähti Eden Hazardin lahjoista jo vuonna 2011.
Nykyään Englannin Mestaruussarjan Stokea edustava Crouch kertoi Daily Mailille kuulleensa Hazardista maajoukkuekaveriltaan Joe Colelta, joka lopetti ammattilaisuransa tällä viikolla.
Cole pelasi kauden 2011-12 lainalla ranskalaisessa Lillessä. Samaista seuraa edusti tuolloin parikymppinen Hazard, joka valittiin samalla kaudella Ranskan pääsarjan parhaaksi pelaajaksi toista kertaa putkeen.
Crouch sai kuulla Hazardista syksyllä 2011.
– Joe Cole oli innoissaan, kun me puhuimme. Silloin oli syksy 2011, ja hän oli kauden mittaisella lainalla Lillessä. Hän sanoi minulle: ”On yksi poika. Hän on paras pelaaja, jonka kanssa olen ikinä pelannut. Hänellä on potentiaalia nousta parhaaksi pelaajaksi, jonka olen ikinä nähnyt”.
– Joe puhui jätkästä nimeltä Eden Hazard, mutta en tiennyt juurikaan Ranskan liigasta enkä ollut kuullutkaan hänestä. En ajatellut sitä sen enempää.
Hazard siirtyi Colen lainakauden jälkeen Chelseaan, jossa hänestä on noussut maailmankuulu huippujalkapalloilija. Hän on tätä nykyä muun muassa kaksinkertainen Valioliigan mestari ja MM-pronssimitalisti.
– Tiesin heti, että hän on erityinen, kun näin Hazardin pelaavan Chelseassa vuonna 2012. Nyt hän pelaa parasta jalkapalloaan ikinä. Hän on ehdottomasti yksi maailman parhaista.
- Viljami Sinisalo jätettiin taas penkille – menettikö pelipaikkansa?
- Kap Verden MM-kapteeni on vapautettu raiskausepäilystä – naista syytetään väärästä ilmiannosta
- ”Aasian jalkapallohistorian pahin sulaminen” on käynnissä
- Portugalin päävalmentaja vahvistaa: Cristiano Ronaldon lopettamisuutinen tuli puskista – kutsu olisi käynyt
- Virallista: Portugali valitsi uuden kapteenin
- Virallista: Monivuotinen luottopelaaja jättää IF Gnistanin
- Ilveksen puolustuslinja vahvistuu – Ykkösliigan topparilupaus siirtyy Tampereelle
- Ranskassa hulvaton temppu! Kun peli ei naurata, pannaan sirkusmusiikki soimaan
- Ilves tiedotti: Seitsemän pelaajaa jättää Ilveksen kauden 2026 jälkeen
- Entinen huippupelaaja on sitäkin parempi valmentaja – Filipe Luís teki historiaa AS Monacossa
- ”Aasian jalkapallohistorian pahin sulaminen” on käynnissä
- Virallista: Monivuotinen luottopelaaja jättää IF Gnistanin
- Virallista: Portugali valitsi uuden kapteenin
- KuPSin europelissä rikottiin ennätys
- Ilveksen puolustuslinja vahvistuu – Ykkösliigan topparilupaus siirtyy Tampereelle
- Viljami Sinisalo jätettiin taas penkille – menettikö pelipaikkansa?
- KuPSia lyödään Belgiassa kuin vierasta sikaa – ”Äärimmäisen heikko etenkin jalkapallotaitojensa puolesta”
- Entinen huippupelaaja on sitäkin parempi valmentaja – Filipe Luís teki historiaa AS Monacossa
- Suomalaisseuroille määrätty pistevähennyksiä
- Lukas Hradecky vei suomalaisten kohtaamisen eurokentillä