Suomalaisselostaja kysyi saksalaisten mielipidettä Bayern Münchenin tilanteesta huippupelin alla: ”Enemmänkin hyvä juttu”
Kuva: Getty Images
Lauantai-iltana Saksan Bundesliigan ystäville on tarjolla todellinen herkkupala. Mestaruustaiston kannalta pelataan elintärkeä ottelu, kun Borussia Dortmund saa vieraakseen kuusi kertaa peräkkäin maan mestaruuden voittaneen Bayern Münchenin Der Klassikerissa.
Huimat 13 mestaruutta 2000-luvulla voittanut Bayern on useissa papereissa pelin ennakkosuosikki, vaikka Dortmund johtaakin sarjaa neljän pisteen erolla. Bayern on kolmantena tasapisteissä sijan ylempänä olevan Borussia Mönchengladbachin kanssa.
Puhelimitse Mallorcalta tavoitettu Viasatin selostaja Mikko Innanen kertoi, etteivät Espanjassa lomailevat Bayernin kannattajat vaikuta suhtautuvan turhan apeasti seuran tilanteeseen, vaikka joukkue ei johdakaan sarjaa totuttuun tapaan kymmenen kierroksen jälkeen.
– Heistä on enemmänkin hyvä juttu, ettei meno ole viime vuosien tapaan niin yksipuolista. He luottavat punaiseen koneeseen, eivätkä ole sillä tavalla huolissaan. Itse pidän Bayernia pienenä ennakkosuosikkina lauantaina, mutta tässä on edessä taas yksi kaikkien mahdollisuuksien ottelu, lyhyttä irtiottoa arjesta ulkomailla viettänyt ja lauantain huippupelin Viasatilla selostava Innanen raportoi SuomiFutis-sivustolle.
Dortmund koki kauden avaustappionsa vasta tiistaina, kun Atlético Madrid kuritti saksalaisia kotonaan Mestarien liigassa lukemin 2-0. Dortmundin esitys jätti paljon petrattavaa lauantaille. Ottelun paikallisessa sporttibaarissa Mallorcalla katsonut Innanen ihmetteli, miten Atléticon ja Dortmundin avauskohtaaminen ja viimeisin kamppailu olivat vertailussa kuin yö ja päivä.
– Atlético-pelissä Dortmund oli alussa hyvin mukana ja heillä oli jotain paikkoja, mutta kyllä Atlético sitä vei. Edellisen kerran Dortmund voitti 4-0, tämä peli oli ihan eri planeetalta. Outoa, miten voimasuhteet muuttuvat ja kotona pelaamisen merkitys kasvaa.
Innanen on ollut itsekin pariin otteeseen paikan päällä pelissä Dortmundin kotistadionilla Signal Iduna Parkilla, joka on kapasiteetiltaan Euroopan toiseksi suurin seurajoukkuestadion. Pyhättö vetää 81 359 katsojaa.
Bayernilla Keltainen seinä edessä
Kotikannattajien päätykatsomo on lempinimeltään ”Gelde wand” eli ”Keltainen seinä”, jonka Innanen uskoo auttavan kotijoukkuetta jossain määrin myös lauantaina. Jos peli ei kuitenkaan kulje odotetusti heti alusta lähtien, vaativa fanilauma voi osoittaa mieltään. – Käytännössä stadion on aina täynnä ja siellä on mieletön tunnelma, oli peli mikä tahansa. Tämä on ottelu, josta kaikki puhuvat. Kun kävin ns. saksalaisten alueella täällä (Mallorcalla), kaikki jo puhuivat lauantain ottelusta. Kaikki sporttibaarit tulevat olemaan täynnä. Vaikka ei olisi virallisesti kummankaan kannattaja, henkisesti ollaan jomman kumman puolella, Innanen selitti. – Tiistaina Atlético-Dortmund-pelin sporttibaarissa katsomisen perusteella aika himputin iso porukka on Dortmundin puolella. Keskiviikkona Bayern München voitti oman Mestarien liigan ottelunsa kreikkalaista AEK:ta vastaan 2-0 Robert Lewandowskin maaleilla ja lähtee sen myötä Der Klassikeriin kuuden pelin tappiottomassa putkessa, joista viisi on voittoja. Bayern on ollut dominoiva osapuoli Dortmundia vastaan viimeisen reilun vuoden aikana pelatuissa otteluissa. Neljä viime peliä ovat kaikki päättyneet punapaitojen voittoon. Viime kohtaaminen oli maaliskuussa, ja silloin Bayern rökitti Dortmundia maalijuhlassa numeroin 6-0. Mikko Innasen selostama Saksan Bundesliigan huippukamppailu Borussia Dortmund-Bayern München näkyy lauantaina 10.11. suorana lähetyksenä Viasat Urheilu -kanavalla ja Viaplayssa klo 19.20 alkaen. Ottelun parhaat palat ovat katsottavissa Viafreessä.LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Kiinan presidentti saattoi katsoa KuPSin ottelua
- Lähde: Huuhkajien keskikenttäpelaajaa on estetty siirtymästä Englantiin
- Kuva Italian alasarjatuomarista levisi maailmalla – miehet ovat rynnänneet katsomoihin
- Analyysi tuo esiin epämiellyttäviä totuuksia Leo Waltan siirtospekulaatioista
- Juuri nyt: KuPSin Otto Ruoppi siirtyy Bundesliigaan
- Manchester Cityn akatemian kasvatti IFK Mariehamniin
- Huuhkajien Ville Koski siirtyy Espanjan La Ligaan
- Karim Benzema suuttui ja meni lakkoon – seura yrittää korjata tilanteen
- Mestarien liigan arvonta suoritettu – suurseuroja vastakkain heti
- Analyysi tuo esiin epämiellyttäviä totuuksia Leo Waltan siirtospekulaatioista
- Kiinan presidentti saattoi katsoa KuPSin ottelua
- Kuva Italian alasarjatuomarista levisi maailmalla – miehet ovat rynnänneet katsomoihin
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Juuri nyt: KuPSin Otto Ruoppi siirtyy Bundesliigaan
- Lähde: Huuhkajien keskikenttäpelaajaa on estetty siirtymästä Englantiin
- Huuhkajien Ville Koski siirtyy Espanjan La Ligaan
- Karim Benzema suuttui ja meni lakkoon – seura yrittää korjata tilanteen
- Manchester Cityn akatemian kasvatti IFK Mariehamniin
- Mestarien liigan arvonta suoritettu – suurseuroja vastakkain heti