Tammikuussa tapahtuu? Barcan pitkäaikainen kohde antanut jo myöntävän vastauksensa

FC Barcelonaa lähellä oleva Mundo Deportivo vakuuttaa sivuillaan, että Barcelona on onnistumassa pitkäaikaisessa tavoitteessaan: keskikenttäpelaaja Adrien Rabiot’n sitouttamisessa. Lehden mukaan 23-vuotias ranskalainen on jo antanut seuralle myöntävän vastauksensa ja tulee siirtymään kesäkuussa Barcelonaan.
Mustaa valkoisella ei ole, eikä virallisia neuvottelujaan vielä aloitettu. Syykin on selvä, sillä säännöt sallivat neuvottelujen aloittamisen vasta vuodenvaihteen jälkeen. Kaikki kuitenkin viittaa siihen, että Rabiot siirtyy kesällä ilmaissiirrolla Barcelonaan, ja kuittaa samalla muhkean allekirjoitusbonuksen. Hänen sopimuksensa PSG:n kanssa kun päättyy kesällä 2019.
MD:n mukaan Rabiot on jo ilmaissut Barcan edustajille halukkuutensa pelata Camp Noulla ensi kaudella. Pelaaja haluaa kuitenkin keskittyä syyskauden ajan vielä täysillä PSG:hen, sillä pariisilaisten paikka Mestarien liigan pudotuspeleissä on kaikkea muuta kuin varma.
PSG:lle Rabiot’n lähtö ilmaissiirrolla olisi kova takaisku, sillä hän on harvoja PSG:n omia kasvatteja, jotka ovat onnistuneet raivaamaan tiensä ökyseuran avaukseen. Barcelonaan lähtö on vielä kivuliaampaa, sillä seurat ovat ottaneet siirtomarkkinoilla yhteen moneen kertaan. Tunnetuin tapaus on tietysti Neymarin ME-siirto Barcelonasta Paris Saint-Germainiin kesällä 2017. Jo tuolloin Barca yritti saada Rabiot’n vastineena, mutta PSG-pomo Nasser Al-Khelaifi sanoi ei.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- MM-kisoissa säväyttänyt kiistanalainen joukkue vahvistuu entisestään
- Pohjois-Amerikan paras maa on selvinnyt
- Gaddafi FC nousee kotimaansa pääsarjaan
- Hyvä vai huono juttu? HJK hätyyttelee Mestarien liigan kärkeä yhdessä tilastossa
- Inter Veikkausliigan kärkeen kaksi ottelua vähemmän pelanneena kuin KuPS
- Helmareille kirvelevä tappio Norjaa vastaan
- Leo Walta osui jälleen – nousi jo maalipörssin jaetulle kolmannelle sijalle
- Musialan loukkaantumisessa mukana ollut Donnarumma sai tukea: ”Tuntuu liioitellulta syyttää”
- Eurooppa-liiga
- Mestarien liiga
- MM-kisoissa säväyttänyt kiistanalainen joukkue vahvistuu entisestään
- Hyvä vai huono juttu? HJK hätyyttelee Mestarien liigan kärkeä yhdessä tilastossa
- Gaddafi FC nousee kotimaansa pääsarjaan
- Bayern Münchenin Jamal Musialan kammottavasta loukkaantumisesta lohduton ensiarvio – Manuel Neuer syytti PSG:n supertähteä: ”Hän oli valmis ottamaan riskin”
- Pohjois-Amerikan paras maa on selvinnyt
- Leo Walta osui jälleen – nousi jo maalipörssin jaetulle kolmannelle sijalle
- Musialan loukkaantumisessa mukana ollut Donnarumma sai tukea: ”Tuntuu liioitellulta syyttää”
- SJK esitteli nimekkään paluumuuttajan – helikopterilla paikalle
- Onni Valakarilla tulikuuma ilta MLS:ssä!
- Inter Veikkausliigan kärkeen kaksi ottelua vähemmän pelanneena kuin KuPS