Yle: Perheen autotallissa treenaava Pikkuhelmarien maalitykki: ”Sitten ulkomaille, kun olen paras Suomessa”
Kuva: Getty Images
Suomen alle 17-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue aloittaa tiistai-iltana MM-kisataipaleensa Uruguayssa ottelulla Uutta-Seelantia vastaan. Joukkueen runko koostuu vuonna 2001 syntyneistä pelaajista, mutta mukana on myös kaksi seuraavan ikäluokan pelaajaa: Piteän Vilma Koivisto sekä HJK:n Annika Huhta.
16-vuotias keskikenttäpelaaja Huhta teki kevään EM-turnauksessa neljä maalia ollen Minihelmarien paras maalintekijä ja koko turnauksen maalitilaston kolmonen. Huhdan maalijyvän salaisuus on oman kodin autotallissa sijaitseva oma jalkapallohalli tekonurmella. Idean autotallin muuttamisesta talven harjoitustilaksi sai Huhta itse viitisen vuotta sitten.
– Äiti ei aluksi innostunut. Mutta iskä oli, että tämähän on huikea idea, Huhta sanoi Ylen haastattelussa.
– Se oli joululahja. Siellä vietin seuraavat kolme kuukautta.
Huhta teki läpimurtonsa Naisten liigassa tänä syksynä, kun hän murtautui HJK:n avauskokoonpanoon. Nuori nainen aloitti tänä syksynä lukio-opinnot Pohjois-Haagan yhteiskoulun urheilulukiossa. Määrätietoisen ja kunnianhimoisen pelaajan tavoitteet jalkapalloilijana ovat korkealla, mutta kiirettä ei ole.
– Sanotaan, että sitten kun on paras Suomessa ja Naisten liigassa, niin sitten on ehkä aika mennä eteenpäin. On hienoa, että ovia on auki ja olen käynyt katsomassa erilaisia kulttuureja ja pelitapoja ympäri maailmaa, Yhdysvalloissa ja saksalaisessa Hoffenheimissa näytillä käynyt Huhta kertoo.
[readmore from=Minihelmarit]
– Sitten kun aika tulee, niin kyllä Yhdysvallat houkuttelee. Siellä tehdään asioita älyttömän hyvin koulun ja futiksen yhdistämiseksi. Naispelaajana kuitenkin toivoo, että pystyy tekemään tästä leipäammatin jossain määrin muutaman vuoden päästä.
Huhta uskoo, että Minihelmarit pystyy Uruguayssa myös menestymään. Hän on myös vakuuttunut siitä, että monella joukkueen pelaajalla on tulevaisuutta A-maajoukkueessa.
– Ajatellaan vaikka viiden vuoden päähän, niin luulen, että tästä joukkueesta on runko seuraavaan maajoukkueeseen, toivottavasti A-maajoukkueeseen asti. Tässä on niin huikeita yksilöitä. Luulen, että tämä vie tosi pitkälle.
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Gonçalo Pereira jättää FC Lahden
- Edin Džeko lopettaa maajoukkueuransa
- Huuhkajille uusi valmentaja – kova kaappaus Saksasta!
- Expressen: Veikkausliigasta tuttu Axel Kouame siirtymässä Saudi-Arabiaan
- Huuhkajien valmentaja lähtee – huippupesti suurseurasta!
- Katso video: Saksan Cupissa ennennäkemätön tifo – sosiaalinen media aivan haltioissa
- Historiallinen ele – Argentiina kunnioittaa Lionel Messiä poikkeuksellisella tavalla
- Romano: KuPSin eurovastustaja saamassa nimekkään vahvistuksen
- Toimittaja: Veikkausliigan maalipörssin kärkinimi kiinnostaa ulkomailla – Gnistan asetti hintalapun
- Iso valioliigasiirto kaatui – MM-kisojen kohuhyökkääjä voi silti vaihtaa seuraa
- Toimittaja: Veikkausliigan maalipörssin kärkinimi kiinnostaa ulkomailla – Gnistan asetti hintalapun
- Romano: KuPSin eurovastustaja saamassa nimekkään vahvistuksen
- Historiallinen ele – Argentiina kunnioittaa Lionel Messiä poikkeuksellisella tavalla
- Venäjän divaripakki kerää maalisyöttöjä tekniikalla, jollaista nykyään ei muilla ole
- Lehti: Turkin suurseura teki tarjouksen Matias Siltasesta
- Matkaa 90 metriä – Englannissa nähtiin kummallinen maali
- Iso valioliigasiirto kaatui – MM-kisojen kohuhyökkääjä voi silti vaihtaa seuraa
- Virallista: AC Oulu myy hyökkääjänsä Belgian pääsarjaan
- Miten Viljami Sinisalon peliajan käy? Celtic hankki uuden maalivahdin
- Yllätysuutinen Italian Serie A:sta – brassilegendan poika siirtyy pelaamaan Eurooppaan