Huipputoppari Pepe lähti Turkista – jätti seuran työntekijöille upean yllätyksen
Kuva: Getty Images
Portugalin maajoukkuetoppari Pepe jätti turkkilaisen Beşiktaşin työntekijöille ison tukun käteistä jäähyväislahjaksi lähtiessään seurasta, kertoo ESPN.
Entisen Real Madrid -puolustajan sopimus Beşiktaşin kanssa oli määrä umpeutua kesällä 2019, mutta hän päätyi purkamaan sen seuran kanssa yhteisymmärryksessä. Beşiktaş kärsii pahoista talousvaikeuksista, joten se pyrkii pienentämään palkkakulujaan.
Pepen, 35, kahden vuoden sopimus oli tiettävästi 9,5 miljoonan euron arvoinen ennen bonuksia, ja hän sai jokaisesta ottelusta erikseen 4 000 euron korvauksen. Hän oli yksi seuran suuripalkkaisimmista pelaajista. Beşiktaş kertoi virallisesti topparin lähdöstä maanantaina.
Portugalilaispuolustaja pelasi viimeisen pelinsä Beşiktaşissa jo marraskuussa reisivamman takia.
Espanjalaislähteiden mukaan Pepe halusi kiittää Beşiktaşin työntekijöitä maksamalla heille rästiinjääneitä palkkoja. ESPN:n mukaan Pepe taas jätti seuran kiinteistönhoidon työntekijöille, huoltajille ja keittiön väelle ruhtinaallisen tipin lähtönsä yhteydessä.
Pepe oli ESPN:n mukaan hyvissä väleissä työntekijöiden kanssa, ja hänellä oli usein tapana jättää anteliaita tippejä heille.
Portugalilaistopparin on huhuttu palaavan seuraavaksi kotimaahansa pelaamaan.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Tuomas Ollilan Paris FC putosi Ranskan cupista
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn

- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- Tuomas Ollilan Paris FC putosi Ranskan cupista
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn