Juventus-pomo paljasti: Cristiano Ronaldon hankkiminen oli helppoa – ”Ei tarvinnut suostutella”
Kuva: Getty Images
Cristiano Ronaldo siirtyi Juventukseen kesällä Real Madridista noin 117 miljoonalla eurolla. Kyseessä oli luonnollisesti eniten mediahuomiota kesällä herättänyt siirto.
Juventuksen urheilutoimenjohtajan Fabio Paraticin mukaan Ronaldon hankkiminen seuraan ei ollut lopulta järin vaikeaa, sillä Ronaldo halusi siirtyä Juventukseen.
– Häntä ei tarvinnut suostutella. Hän päätti Mestarien liigan finaalin jälkeen, että jos Juventus haluaa minut, siirryn sinne. Tapasin kesällä agentti Jorge Mendesin neuvotteluissa João Cancelon siirrosta. Mendes sanoi minulle Ronaldon haluavan siirtyä Juventukseen, Paratici kertasi.
Paratici ei aluksi uskonut siirron toteutuvan.
– Vastasin hänelle, että uskon hänen haluavan tulla tänne, mutta tuntuu vaikealta saada siirto maaliin. Seurapresidentti Andrea Agnelli on hyvin läheisissä väleissä kaikkien kanssa ja hän haluaa olla aina mukana kaikessa, jonka vuoksi voimme tavata aktiivisesti. Sanoin Agnellille, että meillä saattaa olla mahdollisuus hankkia Ronaldolle, mutta sinun on kuunneltava minua loppuun saakka.
Urheilutoimenjohtajan mukaan ei ollut helppoa mennä Agnellin toimistolle sanomaan, että sinun on ostettava Ronaldolle.
– Kun menet hänen toimistolleen ja sanot, että sinun on hankittava Ronaldo.. Se on hieno uutinen urheilulliselta kannalta, mutta sitten siinä on mukana se toinen osuus. Agnelli ymmärsi heti taloudelliset vaatimukset. Kun lähdin toimistolta, uskoin siihen, että voimme hankkia hänet. Agnelli sanoi, että minun olisi annettava hänelle 2-3 päivää aikaa miettiä asiaa. Hän soitti minulle kolmen tunnin päästä, Paratici naureskeli.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Tuomas Ollilan Paris FC putosi Ranskan cupista
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Paikallismedia: Diogo Tomas jäämässä loppukaudeksi ADO Den Haagiin
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta