Lähde: Puolan mestariseura valmis luopumaan Huuhkajien pelaajasta
Kuva: Juha Tamminen
Suomen A-maajoukkueessa 61 kertaa esiintynyt Kasper Hämäläinen on yksi monista pelaajista, jotka ovat jättämässä puolalaisen Legia Varsovan tänä talvena, kertoo puolalaissivusto transfery.info.
Sivuston mukaan Legia aikoo ”tuulettaa rivejään”, ja 32-vuotias Hämäläinen on yksi toimenpiteen kärsijöistä.
Legia.net -sivusto kertoi jo viime kesänä, että Varsovan suurseura on valmis luopumaan suomalaisesta sopivan tarjouksen tullessa eteen tai viimeistään ensi kesänä, jolloin hänen sopimuksensa päättyy.
Hämäläinen on pelannut tällä kaudella Legian paidassa 15 ottelussa, ja niissäkin on kertynyt minuutteja vaihtelevasti. Vähäistä peliaikaa selittää loukkaantumisten lisäksi perheenlisäys.
Hän mainitsi viime vuonna Hufvudstadsbladetin haastattelussa Pohjois-Amerikan Major League Soccerin mielenkiintoiseksi vaihtoehdoksi kysyttäessä mahdollisista tulevaisuuden suunnitelmista.
Hämäläinen on pelannut viimeksi Huuhkajissa viime vuonna. Hän on edustanut Legiaa tammikuusta 2016 lähtien ja voittanut seurassa kolme Puolan pääsarjan mestaruutta ja kahdesti Puolan cupin.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Paikallismedia: Diogo Tomas jäämässä loppukaudeksi ADO Den Haagiin
- FotbollDirekt: KuPS neuvottelee ruotsalaishyökkääjän kanssa
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- FotbollDirekt: KuPS neuvottelee ruotsalaishyökkääjän kanssa
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin