Nämä ulkomailla pelaavat suomalaiset ovat siirron tarpeessa: Karmiva lainasopimus, sopimus loppumassa ja osalla uusien haasteiden aika
Siirtoikkona aukeaa useimmissa Euroopan maissa tammikuun alussa. Nostimme esiin ulkomailla pelaavia suomalaisia, jotka olisivat siirron tarpeessa, tai lähellä siirtoa talven siirtoikkunan aikana.
Osa pelaajista on antanut vahvoja näyttöjä, joiden myötä voisi jo talven aikana aueta mahdollisuus paremmassa sarjassa. Osalla pelaajista taas tilanne on päinvastainen ja peliaika olisi enemmän kuin tarpeen.
Ensiksi nostamme pelaajia, jotka olisivat siirron tarpeessa tammikuussa. Sen jälkeen paneudumme niihin suomalaispelaajiin, jotka ovat todennäköisesti siirtymässä tammikuussa uusiin ympyröihin.
Siirron tarpeessa
Timo Stavitski, 19, NK Osijek, Kroatian pääsarja (lainalla Ranskan Ligue 1 -seura SM Caenista) Lyhyestä virsi kaunis: Stavitskin lainasopimus NK Osijekiin on ollut täysi pannukakku, ainakin Stavitskin ja emoseura SM Caenin kannalta. Osijek on saanut Stavitskista ringinleventäjän, jolle ei ole riittänyt vastuuta edes cupin otteluissa. 19-vuotias laituri siirtyi vuosi sitten Caeniin RoPS:sta, ja peliaikaa tuli varsin mukavasti vielä viime kaudella Ranskan Ligue 1:ssä. Caen katsoi kuitenkin, että täksi kaudeksi Stavitski kannattaa lyödä lainalle pienempään seuraan peliajan perässä. Peliaikaa ei ole kuitenkaan tullut. Stavitski ei ole pelannut peliäkään Kroatian pääsarjassa, eikä suomalaislupaus ole mahtunut välillä edes kokoonpanoon. Lainasopimus on voimassa koko kauden eli ensi kesään saakka, mutta Stavitskin ja hänen pelioikeudet omistavan Caenin kannalta olisi todella tärkeää löytää laiturille uusi osoite jo tammikuussa. Täysin mahdoton ajatus ei olisi sekään, että Stavitski palaisi Caeniin tammikuussa. Caenissa peliaika voi olla myös tiukassa, joten parasta olisi löytää Stavitskille uusi lainasopimus joukkueeseen, jossa peliaika olisi turvattu. Fredrik Jensen, 21, Augsburg, Bundesliiga Jensenin debyyttisesonki Bundesliigassa on ollut loukkaantumisten sävyttämä. Augsburgin riveissä Jensen on nähty vasta kahdesti sarjaottelussa. Kun Bundesliigassa jäätiin talvitauolle, Jensen oli jälleen loukkaantuneena. Jensen solmi Augsburgin kanssa vuoteen 2023 saakka ulottuvan sopimuksen, joten mikään kiire ei suomalaislupauksella ole. Mikäli paikat vain kestävät, voisi Jensenille tehdä hyvää lyhyt lainasopimus esimerkiksi 2. Bundesliigan puolelle loppukaudeksi. Augsburg tosin taistelee tiukasti sarjapaikastaan, joten Jensenin taidoille saatetaan nähdä käyttöä heti, kun hän kuntoutuu pelikuntoon. Joel Pohjanpalo, 24, Bayer Leverkusen Pohjanpalon alkukausi on mennyt nilkkavamman takia pipariksi. Kuntoutuminen hankalasta vammasta on vienyt pidempään kuin ennakkoon osattiin arvella. Viimeisten arvioiden mukaan Pohjanpalo voisi olla pelikunnossa tammikuun aikana. Matka pelikentälle on kuitenkin todella pitkä Bayer Leverkusenissa. Leverkusen sitoutui Pohjanpaloon viime elokuussa aina vuoteen 2022 saakka ulottuvalla jatkosopimuksella. Leverkusen näki, että Pohjanpalosta on seuralle vielä iloa tulevaisuudessa, mutta ilon aika ei ehkä ole vielä tällä kaudella. Pohjanpalo tarvitsee nyt kipeästi peliminuutteja. Viime tammikuussa lainasiirto ei toteutunut, kun Pohjanpalo ja Leverkusen eivät päässeet yhteisymmärrykseen jatkosopimuksen ehdoista. Nyt tämä ongelma selätetty, joten Pohjanpalo saatetaan lainata jo tammikuussa johonkin toiseen bundesliigaseuraan tai jopa 2. Bundesliigaan hakemaan pelituntumaa. Se olisi erinomainen asia Pohjanpalolle ja myös EM-karsintoihin valmistautuvalle Suomen A-maajoukkueelle.
Siirto tapahtumassa
Roman Eremenko, 31, Moskovan Spartak, Venäjän pääsarja Eremenkon sopimus päättyy joulukuun viimeinen päivä, eikä Spartak ole ainakaan näillä näkymin tarjoamassa jatkosopimusta. Spartakissa Eremenkon palveluksia ei enää nähtävästi tarvita, mutta suomalainen keskikenttäpelaaja on hyvässä maineessa Venäjällä. Siirtohuhut ovat viemässä Eremenkoa Venäjän pääsarjassa pelaavaan Rostoviin. Luultavasti Eremenko joka tapauksessa liikahtaa tammikuun aikana, ja näillä näkymin ura jatkuu Venäjän pääsarjassa. Eero Markkanen, 27, ilman seuraa Markkasen viime kausi oli vaikeuksia täynnä. Seura ja sarja vaihtuivat tiuhaan, ja pelituntuma tuntui olevan kateissa. Markkanen pelasi kauden 2018 Ruotsin Allsvenskanista pudonneessa Dalkurdissa. Kausi 2017-18 meni 2. Bundesliigassa Dynamo Dresdenissä ja Tanskan Superliigassa Randersissa. Kaikkinensa edellä mainittujen reissujen aikana Markkanen onnistui kertaalleen maalinteossa sarjaottelussa. Nyt Markkanen tarvitsee kipeästi kunnon roolin ja peliminuutteja. Eikä Markkasen kohdalla olisi täysin mahdotonta, että nuo peliminuutit haettaisiin kotoisesta Veikkausliigasta. Luultavasti Markkasen ja hänen agenttinsa katseet ovat yhä ulkomailla, mutta tärkeintä olisi nyt saada kunnolla peliaikaa ja itseluottamus takaisin maalien muodossa. Joka tapauksessa selvää on, että Markkanen siirtyy talven aikana uuteen seuraan.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Kiinan presidentti saattoi katsoa KuPSin ottelua
- Lähde: Huuhkajien keskikenttäpelaajaa on estetty siirtymästä Englantiin
- Kuva Italian alasarjatuomarista levisi maailmalla – miehet ovat rynnänneet katsomoihin
- Analyysi tuo esiin epämiellyttäviä totuuksia Leo Waltan siirtospekulaatioista
- Juuri nyt: KuPSin Otto Ruoppi siirtyy Bundesliigaan
- Manchester Cityn akatemian kasvatti IFK Mariehamniin
- Huuhkajien Ville Koski siirtyy Espanjan La Ligaan
- Karim Benzema suuttui ja meni lakkoon – seura yrittää korjata tilanteen
- Mestarien liigan arvonta suoritettu – suurseuroja vastakkain heti
- Analyysi tuo esiin epämiellyttäviä totuuksia Leo Waltan siirtospekulaatioista
- Kiinan presidentti saattoi katsoa KuPSin ottelua
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Kuva Italian alasarjatuomarista levisi maailmalla – miehet ovat rynnänneet katsomoihin
- Lähde: Huuhkajien keskikenttäpelaajaa on estetty siirtymästä Englantiin
- Juuri nyt: KuPSin Otto Ruoppi siirtyy Bundesliigaan
- Huuhkajien Ville Koski siirtyy Espanjan La Ligaan
- Karim Benzema suuttui ja meni lakkoon – seura yrittää korjata tilanteen
- Mestarien liigan arvonta suoritettu – suurseuroja vastakkain heti
- Manchester Cityn akatemian kasvatti IFK Mariehamniin