Komean alkukauden Werder Bremenissä pelannut suomalaispuolustaja Niklas Moisander koki synkkiä hetkiä lauantai-iltana Bundesliigassa.

Moisanderin Werder Bremen isännöi lähtökohtiin nähden huonoa kautta pelannutta Bayern Münchenia Bundesliigan 13. kierroksella.

Bayern nappasi ensimmäistä kertaa johtoaseman avausjakson puolivälissä Serge Gnabryn osumalla. Isännät onnistuivat tasoittamaan puolen tunnin kohdalla Yuya Osakon osuttua maalipuiden väliin.

Bayern iski ottelun voittomaalin toisen jakson alussa. Moisander ohjasi Gnabryn laukauksen omaan maaliin maalin edessä. Se ei ollut kuitenkaan ainoa heikompi uutinen entiselle Huuhkajien topparille, sillä Moisander sai lisäajalla toisen keltaisen kortin ja lensi siten ottelusta ulos saaden myös yhden ottelun mittaisen pelikiellon.

Moisander on pelikiellon vuoksi sivussa ensi perjantain Düsseldorf-ottelusta. Werder Bremen on sarjassa kahdeksas. Bayern nousi ainakin hetkellisesti Bundesliigassa kolmanneksi.

Sarjaa johtava Dortmund voitti lauantaina kotikentällään Freiburgin luvuin 2-0.