Uefa uhkaa AC Milania kovalla rangaistuksella – tällä kertaa selvittiin pienemmin sanktioin
Kuva: Getty Images
AC Milan tullaan sulkemaan Euroopan jalkapalloliiton Uefan kilpailuista yhdeksi kaudeksi, jos se ei onnistu saamaan talousasioitaan kuntoon kesäkuuhun 2021 mennessä. Uefa asetti Milanille kyseisen takarajan, koska seura ei ole noudattanut taloudellisen reilun pelin sääntöjä (FFP).
Viime kesänä Milan onnistui välttämään kahden kauden osallistumiskiellon Uefan kilpailuihin tehtyään valituksen Urheilun kansainväliseen vetoomustuomioistuimeen Casiin, joka pyysi kuitenkin ”sopusuhtaista rangaistusta” Milanille.
Uefan mukaan Milan voi tehdä myös uusimmasta päätöksestä valituksen Casille.
Euroopan jalkapalloliiton seuroja koskevien taloussääntöjen mukaan seurat eivät voi käyttää enemmän rahaa kuin ne tuottavat.
Vaikka Uefan asettamaan takarajaan on vielä aikaa, ei Milan säästynyt välittömiltä rangaistuksilta. Uefa pitää itsellään 12 miljoonaa euroa, joiden oli tarkoitus mennä Milanille tämän kauden Eurooppa-liigaan osallistumisesta. Milan jäi tämän kauden Eurooppa-liigassa lohkovaiheeseen.
Milan saa myös nimetä seuraavalla kahdella kaudella vain 21 pelaajaa 25:n sijasta Uefan kilpailuihin, jos se selviää eurokentille.
Yhdysvaltalainen hedgerahasto otti heinäkuussa Milanin omistukseensa, kun seuran edellinen omistaja Li Yonghong ei maksanut ajallaan takaisin osaa lainasta, jonka hän käytti seuran ostamiseen huhtikuussa 2017.
Cas huomautti heinäkuussa, että Milanin talousasiat ovat kehittyneet huomattavasti omistajanvaihdoksen jälkeen.
Lähde: BBC
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Paikallismedia: Diogo Tomas jäämässä loppukaudeksi ADO Den Haagiin
- FotbollDirekt: KuPS neuvottelee ruotsalaishyökkääjän kanssa
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- FotbollDirekt: KuPS neuvottelee ruotsalaishyökkääjän kanssa
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Paikallismedia: Diogo Tomas jäämässä loppukaudeksi ADO Den Haagiin