Unohdettu mies nousi Liverpoolin sankariksi hämmästyttävällä viime hetken maalilla – edellisestä pelistä puolitoista vuotta
Liverpoolin Divock Origilta putosi sunnuntain Merseysiden derbyssä suuret paineet selästä. 23-vuotias belgialaishyökkääjä nostetiin Evertonia vastaan kokoonpanoon ensimmäistä kertaa sitten elokuun 2017.
Origi käytti vastuun hyväksi mitä parhaimmalla tavalla tehtyään lisäajalla viime hetken voittomaalin. Pallo ehti Virgil van Dijkin epäonnistuneen volleyn jälkeen pompata ylärimasta kahdesti, ennen kuin nuori hyökkääjä puski sen sisään.
Origin vaisto pelasi.
– Kyse oli vain vaistosta. Tiesin ensimmäisestä paikasta lähtien, että sellainen pallo olisi tulossa, belgialainen kommentoi pelin jälkeen iloisena Sky Sportsille.
– Koitin vain olla tarkkana ja Virgil antoi lopulta mukavan syötön.
– Uskon vain, että luotan itseeni. Se ei ollut helppoa, mutta jalkapallossa pelaamattomuus saa nauttimaan vielä enemmän pelistä.
– Kun vain pääsen sisään, haluan vain auttaa joukkuetta. Olen onnellinen, että pystyin tekemään sen tänään.
Origi oli jo Liverpoolissa ennen sunnuntaita unohdettu mies. Viime kauden Bundesliigassa Wolfsburgissa viettänyt hyökkääjä on ollut pidempään lähtöhuhuissa.
- Viljami Sinisalo jätettiin taas penkille – menettikö pelipaikkansa?
- Kap Verden MM-kapteeni on vapautettu raiskausepäilystä – naista syytetään väärästä ilmiannosta
- ”Aasian jalkapallohistorian pahin sulaminen” on käynnissä
- Portugalin päävalmentaja vahvistaa: Cristiano Ronaldon lopettamisuutinen tuli puskista – kutsu olisi käynyt
- Virallista: Portugali valitsi uuden kapteenin
- Virallista: Monivuotinen luottopelaaja jättää IF Gnistanin
- Ilveksen puolustuslinja vahvistuu – Ykkösliigan topparilupaus siirtyy Tampereelle
- Ranskassa hulvaton temppu! Kun peli ei naurata, pannaan sirkusmusiikki soimaan
- Ilves tiedotti: Seitsemän pelaajaa jättää Ilveksen kauden 2026 jälkeen
- Entinen huippupelaaja on sitäkin parempi valmentaja – Filipe Luís teki historiaa AS Monacossa
- ”Aasian jalkapallohistorian pahin sulaminen” on käynnissä
- Virallista: Portugali valitsi uuden kapteenin
- Virallista: Monivuotinen luottopelaaja jättää IF Gnistanin
- KuPSia lyödään Belgiassa kuin vierasta sikaa – ”Äärimmäisen heikko etenkin jalkapallotaitojensa puolesta”
- Ilveksen puolustuslinja vahvistuu – Ykkösliigan topparilupaus siirtyy Tampereelle
- Viljami Sinisalo jätettiin taas penkille – menettikö pelipaikkansa?
- KuPSin europelissä rikottiin ennätys
- Lukas Hradecky vei suomalaisten kohtaamisen eurokentillä