Valioliiga-tutkaparin puolisko palaamassa Eurooppaan? ”Voi mennä vain eteenpäin”
Watfordissa muutamia vuosia sitten Troy Deeneyn kanssa vahvan tutkaparin muodostanut Odion Ighalo saattaa olla siirtymässä takaisin Eurooppaan.
Tammikussa 2017 nigerialainen teki monen mielestä yllättävänkin vedon, ja siirtyi Kiinaan, Changchun Yatain joukkueeseen. Nyt seura putosi pääsarja Superliigasta, Ighalon panoksesta huolimatta.
29-vuotias toimi joukkueen kapteenina, ja oli koko sarjan toiseksi paras maalintekijä. Nämä eivät kuitenkaan riittäneet pitämään ryhmää pinnalla, eikä Ighalolle itselleen riitä pelaaminen matalammalla tasolla.
– On aika ironista, että paras kauteni Kiinassa päättyi putoamiseen. En ole koskaan aiemmin kokenut sitä urallani. Elämässä kuitenkin voi mennä vain eteenpäin.
Mahdollisuuksia tulevaisuuden suhteen lienee riittävästi.
– Olen saanut suoria yhteydenottoja eri agenteilta ja seuroilta. Nyt haluan kuitenkin pitää joululomaa perheeni kanssa, ja annan agenttini hoitaa näitä asioita.
Riittävällä tasolle pian pääseminen on kuitenkin tärkeää.
– Ensi vuonna on African Nations Cup, ja sitä ajatellen minun pitää pelata korkealla kilpailullisella tasolla.
Lähde: BBC
- Viljami Sinisalo jätettiin taas penkille – menettikö pelipaikkansa?
- Kap Verden MM-kapteeni on vapautettu raiskausepäilystä – naista syytetään väärästä ilmiannosta
- ”Aasian jalkapallohistorian pahin sulaminen” on käynnissä
- Portugalin päävalmentaja vahvistaa: Cristiano Ronaldon lopettamisuutinen tuli puskista – kutsu olisi käynyt
- Virallista: Portugali valitsi uuden kapteenin
- Virallista: Monivuotinen luottopelaaja jättää IF Gnistanin
- Ilveksen puolustuslinja vahvistuu – Ykkösliigan topparilupaus siirtyy Tampereelle
- Ranskassa hulvaton temppu! Kun peli ei naurata, pannaan sirkusmusiikki soimaan
- Ilves tiedotti: Seitsemän pelaajaa jättää Ilveksen kauden 2026 jälkeen
- Entinen huippupelaaja on sitäkin parempi valmentaja – Filipe Luís teki historiaa AS Monacossa
- ”Aasian jalkapallohistorian pahin sulaminen” on käynnissä
- Virallista: Portugali valitsi uuden kapteenin
- Virallista: Monivuotinen luottopelaaja jättää IF Gnistanin
- KuPSia lyödään Belgiassa kuin vierasta sikaa – ”Äärimmäisen heikko etenkin jalkapallotaitojensa puolesta”
- Ilveksen puolustuslinja vahvistuu – Ykkösliigan topparilupaus siirtyy Tampereelle
- KuPSin europelissä rikottiin ennätys
- Viljami Sinisalo jätettiin taas penkille – menettikö pelipaikkansa?
- Lukas Hradecky vei suomalaisten kohtaamisen eurokentillä