Yllättävä maalipyssy huimassa iskussa – hätyytteli 68 vuotta vanhaa Serie A -ennätystä
Kuva: Getty Images
Mikähän mahtaa olla Serie A:n syyskauden tehokkain joukkue? Moni veikkaisi vastaukseksi epäilemättä sarjaa suvereenisti johtavaa Juventusta tai räiskyvästä hyökkäyspelistään tunnettua Napolia, mutta oikea vastaus on kuitenkin sarjan kahdeksantena oleva Atalanta.
Atalanta rökitti lauantaina vieraskentällä Sassuolon maalein 2-6, ja nousi sarjan maaliahneimmaksi joukkueeksi. Atalanta teki sarjan ensimmäisen puolikkaan 19 ottelussa 39 maalia, yhden Juventusta enemmän.
Sassuolon vieraana ykköstähtenä hääri 30-vuotias slovenialainen Josip Ilicic, joka paukutteli ottelun lopulla vaihdosta sisään tultuaan puhtaan hattutempun. Todellinen joulukuun sensaatiopelaaja on kuitenkin ottelun avausmaalin tehnyt kolumbialainen Duván Zapata, joka oli lähellä yltää jopa 68 vuotta vanhaan Serie A -ennätykseen.
27-vuotias Zapata mätti joulukuussa pelaamissaan kuudessa ottelussa peräti yhdeksän maalia – vähintään yhden jokaisessa pelissä – ja teki sarjan rautaisimman yhden kalenterikuukauden saldon sitten helmikuun 1950. Tuolloin ruotsalainen Gunnar Nordahl teki AC Milanille yhden kuukauden aikana kymmenen maalia. Serie A:n viisinkertainen maalikuningas on edelleen AC Milanin kautta aikain paras maalintekijä.
9 - Duván #Zapata scored nine league goals on December 2018: only Gunnar Nordahl has scored more in a single month in Serie A (10 goals on February 1950). Insatiable. #SassuoloAtalanta
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Tuomas Ollilan Paris FC putosi Ranskan cupista
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Tuomas Ollilan Paris FC putosi Ranskan cupista
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
