Barcelonan megahankinta nousee korkealle kaikkien aikojen siirtokorvauksia vertailtaessa
Kuva: Getty Images
Uutisoimme aiemmin tänään, että Barcelona vahvisti hankkineensa hollantilaisen keskikenttäpelaajan Frenkie de Jongin Ajaxista.
Barcelona maksaa 21-vuotiaasta de Jongista Ajaxille 75 miljoonaa euroa ja pelaaja siirtyy uuteen seuraansa ensi kesänä. Siirtokorvaus saattaa nousta vielä 11 miljoonalla eurolla tiettyjen ehtojen toteutuessa.
Vaikka Barcelona ja sen akatemia La Masia tunnetaan pelaajien kasvattamisesta, ei seura ole epäröinut kaivaa kuvetta esiin tavoitellessaan pelaajia siirtomarkkinoilla.
De Jongin 75 miljoonan euron siirtokorvaus tekee hänestä maailman 17. kalleimman pelaajan. Manchester City maksoi Kevin de Bruynestä Wolfsburgille saman summan vuonna 2015.
Jos laskuun otetaan mukaan de Jongista mahdollisesti maksettavat 11 miljoonan euron lisät*, hän nousee kaikkien aikojen siirtokorvauksissa kärkikymmenikköön sivuuttaen Romelu Lukakun, josta Manchester United maksoi Evertonille 85 miljoonaa euroa vuonna 2017.
Barcelona on ollut toisena osapuolena 20 rahallisesti suurimmassa pelaajakaupassa kuusi kertaa, joista viidessä se on ollut ostava seura.
Se myi Neymarin kesällä 2017 Paris Saint-Germainiin 222 miljoonan euron maailmanennätyssummalla, mutta hankki seuraavana vuonna Philippe Coutinhon Liverpoolista 120 miljoonalla eurolla ja Ousmane Dembélén Borussia Dortmundista 105 miljoonalla eurolla.
Luis Suárez siirtyi Liverpoolista Barcelonaan 82.3 miljoonalla eurolla vuonna 2014. Internazionale taas sai 69.5 miljoonaa euroa myydessään Zlatan Ibrahimovićin Barcelonaan vuonna 2009.
Kaikkien aikojen kalleimmat pelaajasiirrot – TOP 10
1. Neymar, Barcelona – PSG (222 milj.€) 2. Kylian Mbappé, AS Monaco – PSG (180 milj. €) 3. Philippe Coutinho, Liverpool – Barcelona (120 milj. €) 4. Ousmane Dembélé, Borussia Dortmund – Barcelona (105 milj. €) 5. Paul Pogba, Juventus – Manchester United (105 milj. €) 6. Cristiano Ronaldo, Real Madrid – Juventus (100 milj. €) 7. Gareth Bale, Tottenham – Real Madrid (100 milj. €) 8. Cristiano Ronaldo, Manchester United – Real Madrid (94 milj. €) 9. Gonzalo Higuaín, Napoli – Juventus (90 milj. €) 10. Frenkie de Jong, Ajax – Barcelona (86 milj. €)* – 17. Frenkie de Jong, Ajax – Barcelona (75 milj. € ilman lisiä)LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Kanada 16 parhaan joukkoon MM-kisoissa – yleisö buuasi tylsälle pelille
- Ylen asiantuntijat lyttäävät MM-kisojen ensimmäistä pudotuspeliä – ”Nyt nähtiin todella huonoa jalkapalloa”
- Robert Lewandowskista tulossa Robin Lodin joukkuekaveri
- Norsunluurannikon kohuttu MM-tähti haluaa PSG:hen
- Mohamed Salahin pelikunto on kysymysmerkki ensimmäisen MM-pudotuspelin alla
- Ghanan valmentaja kritisoi MM-kisojen laajennusta: ”Raha puhuu”
- Kap Verden MM-kapteenia tutkitaan raiskauksesta – väitetty rikos tapahtui päiviä ennen Suomi-peliä
- Etelä-Korean presidentti tulistui maan pudottua MM-kisoista: ”Olen täysin ymmälläni”
- MM-kisojen tähtipelaaja ylisti Cristiano Ronaldoa – ”Hän on roolimalli”
- Hollannin hyökkääjä sai surullisia uutisia kesken MM-kisojen
- Uruguayn maalivahdin katastrofikisoille ei ole vertaista koko MM-historiassa
- Luka Modric teki MM-historiaa
- Näkökulma: MM-kisojen uusi formaatti loi lohkovaiheeseen epäreilun asetelman
- Ylen asiantuntijat lyttäävät MM-kisojen ensimmäistä pudotuspeliä – ”Nyt nähtiin todella huonoa jalkapalloa”
- Miksi Cristiano Ronaldo on pelannut jokaisen minuutin MM-kisoissa?
- Piskuisen maan MM-menestys tuo mukavan rahapotin suomalaisseuralle
- Robert Lewandowskista tulossa Robin Lodin joukkuekaveri
- Norsunluurannikon kohuttu MM-tähti haluaa PSG:hen
- Granit Xhaka neuvottelee siirrosta Valioliigan suurseuraan
- Virallista: Ilmari Niskanen löysi uuden seuran