Bundesliigan ex-maalikunkku suostui erikoiseen sopimukseen – ”Puhuu hänen puolestaan”

Bundesliigan maalikuninkuuden (19 maalia 16 ottelussa) kaudella 2014-2015 voittanut Alexander Meier on solminut sopimuksen 2. Bundesliigassa pelaavan FC St. Paulin kanssa. 35-vuotias Meier palaa siten takaisin juurilleen, sillä hän aloitti ammattilaisuransa juuri St. Paulissa kaudella 2001-2002.
Eintracht Frankfurtissa peräti 14 kautta putkeen pelannut ja kaikkiaan 137 maalia tehnyt Meier sai hesseniläisseurassa lisänimen ”Fußballgott”, ”Jalkapallojumala”. Meier kärsi kuitenkin viime vuosina useista pahoista loukkaantumisista, eikä saanut seuralta enää jatkosopimustarjousta.
Hampurilaisseura St. Pauli oli kuitenkin valmis antamaan Meierille kauden loppuun ulottuvan sopimuksen. Kontrahti on kuitenkin erikoislaatuinen, sillä Meierin palkka on sidottu hänen pelaamiensa otteluiden määrään ja peliesitysten laatuun.
Meierin kiinnittäminen tuli ajankohtaiseksi St. Paulin parhaan maalintekijän Henk Veermanin pahan loukkaantumisen myötä.
– Jo se, että Alex oli kiinnostunut pelaamaan vielä kerran St. Paulissa, puhuu hänen puolestaan, St. Paulin valmentaja Markus Kauczinski kommentoi Transfermarktin mukaan.
– Saamme riveihimme todella kokeneen hyökkääjän. Alex on sellaisen hyökkääjätyypin ruumiillistuma, jollaista ei joukkueessamme ollut.
Alex Meierin on määrä palata Eintracht Frankfurtin organisaatioon peliuran päätyttyä. Sitä, kuinka pitkään ura vielä jatkuu, ei ole julkisesti mainittu.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- MTV: Ilveksen tähti Itävallan suurseuran tähtäimessä
- Potkut saanut Stefano Pioli palaa tuttuun seuraan
- Bayer Leverkusen jysäytti lähes 40 miljoonan euron hankinnan
- PSG-tähden viimeinen sopimusvuosi alkaa – Valioliigan suurseurat kintereillä
- Kesätoripodcast: Hulluin siirto ikinä & viikon kuumimmat kesäliikkeet
- Italopodcast: Pillit pussiin ja uuteen nousuun – Brescia palaa huipulle?
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Marko Saloranta kommentoi Helmareiden EM-pettymystä: ”Tulee sattumaan pitkään”
- Sveitsissä hehkutusta Helmareiden pudotuspelihaaveet murskanneesta noususta – ruotsalaisvalmentajan ilo pilvissä: ”Tällaiset hetket”
- MTV: Ilveksen tähti Itävallan suurseuran tähtäimessä
- Bayer Leverkusen jysäytti lähes 40 miljoonan euron hankinnan
- PSG-tähden viimeinen sopimusvuosi alkaa – Valioliigan suurseurat kintereillä
- Potkut saanut Stefano Pioli palaa tuttuun seuraan
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan