Veikkausliigaan nousua tavoitteleva FC Haka on vahvistanut rivejään 22-vuotiaalla hyökkääjällä Elias Ahteella. Ahde pelasi viime kaudella SJK:sta lainalla Turun Palloseurassa, jolle hän teki 22 veikkausliigaottelussa neljä maalia.

FC Haka Valkeakoski

@FCHakaOfficial
Kauden 2016 säilymistaiston yksi avainpelaajista, Elias Ahde, palaa Hakaan. Nyt tavoitteet ovat täysin toisessa päässä sarjataulukkoa. Mukaan liittyy myös Tino Purme. ➡️ fchaka.fi/?p=7693 #FCHaka #Ykkönen #SuomenCup #Veikkausliiga

Veikkausliigaa myös SJK:ssa ja JJK:ssa, sekä Ykköstä KPV:ssä, Jazzissa ja Hakassa pelannut Ahde pelasi maalien valossa parhaan kautensa vuonna 2016, jonka hän vietti puoliksi Jazzissa ja puoliksi Valkeakoskella. Hakalle Ahde iski 11 ottelussa seitsemän maalia ja antoi lisäksi kaksi maalisyöttöä.

– Elias Ahde on meille tuttu pelaaja syksyn 2016 osalta, jolloin hän teki meille tärkeitä maaleja. Hyvin liikkuva ja viimeistelevä hyökkääjä tarvitsee nyt vastuuta ja sitä on meillä luvassa. Hänellä on 1+1 -vuotinen sopimus testijaksolla, Hakan toimitusjohtaja Olli Huttunen kertoo seuran kotisivujen tiedotteessa.

Ahteen lisäksi Haka kiinnitti joukkueeseensa 20-vuotiaan keskikenttäpelaajan Tino Purmeen. HJK:n junioreissa varttunut Purme pelasi viime kaudella Kakkosen NJS:ssä tehden 19 ottelussa kolme maalia. Myös Purmeen sopimus on mallia 1+1.