IL: Tim Sparv kommentoi Riku Riskin päätöstä jäädä pois Huuhkajien leiriltä: ”Hän on hemmetin älykäs ja viisas”
Kuva: Juha Tamminen
Tiistain isoin jalkapallouutinen Suomessa oli Riku Riskin jääminen pois miesten maajoukkueen Qatarin leiriltä.
Riski perusteli päätöstään ”eettisillä syillä”. Vuoden 2022 MM-kisaisäntä Qataria on arvosteltu rajusti maan ihmisoikeustilanteen takia, stadioneita on rakennettu orjatyöksi verratuissa olosuhteissa. Eri lähteiden mukaan kisojen rakennustöissä kuolleiden työntekijöiden määrän arvellaan liikkuvan tuhansissa.
Huuhkajien kapteeni Tim Sparv kertoi Iltalehdelle, että arvostaa Riskin päätöstä, mutta sanoi, ettei itse pystyisi samaan.
– Tiesin, että Riku jää pois tästä syystä. Se ei tullut yllätyksenä.
– Kunnioitan hänen päätöstään. Hän on hemmetin älykäs ja viisas mies. Olen ihan samaa mieltä, että täällä Qatarissa on paljon parannettavaa. Kaikki tiedostavat varmasti sen, mutta urheilullisesti tämä on ollut hyvä leiri. Olosuhteet ovat kunnossa. Saadaan A-maaotteluita, joita halutaan.
– Se yhdistelmä on tärkeä meille, vaikka matkakohde voisi tietysti olla parempi.
– Riku on tehnyt päätöksensä, ja kaikki kunnioitamme sitä, mutta minulle on hemmetin vaikea sanoa ”ei” maajoukkueelle, koska se on kohokohta urallani. Minulla on aika keskiverto ura, mutta maajoukkueen edustaminen on ollut minulle aina hemmetin tärkeää. En voisi kieltäytyä sen takia, että mennään Qatariin. Tiedostamme kaikki, mitä täällä tapahtuu.
Sparv pelasi tiistaina Qatarin leirillä 45 minuuttia, kun Suomi kaatoi Ruotsin Eero Markkasen maalilla 1-0. Perjantaina Huuhkajat kohtaa leirillä vielä Viron.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jere Uronen liekeissä Kreikassa – ex-Real Madrid maalitykki iski kaksi
- Lisäajan maali pudotti Djurgårdenin Ruotsin cupista – näin Jani Honkavaara kommentoi
- Argentiinan ja Espanjan välinen Finalissima jouduttiin perumaan
- Hämmästyttävä tilanne – valmentaja määräsi pelaajat pois kentältä kesken ottelun
- Thomas Müller herjaa vanhaa joukkuekaveriaan – ”Luulin että hän tykkää vain lämpimästä”
- Onni Valakarille jättionnistuminen – suomalaiset huippuvireessä
- Suomalaisluotsin joukkue porskuttaa kärjessä – nousu häämöttää
- Lukas Hradecky palasi sairastuvalta – torjui heti nollapelin
- Kulttihahmolla mahdollisuus nousta Lionel Messin ja Cristiano Ronaldon rinnalle
- Suomalaispuolustaja debytoi La Ligassa – Ville Koski kentälle Alavésin paidassa

- Vedonlyöjä.comin raju arvio veikkausliigajoukkueesta: ”Ykkösliigan pelaajalista”
- Suomalaispuolustaja debytoi La Ligassa – Ville Koski kentälle Alavésin paidassa
- Haastattelu: Viljami Sinisalo sai mahdollisuuden Celticin tolppien välissä – ”Täällä sut heitetään syvään altaaseen”