Joko Glen Kamara pelasi viimeisen pelinsä Dundeessa? Valmentaja pudotti kokoonpanosta
Kuva: Getty Images
Onko Huuhkajien 23-vuotias keskikenttäpelaaja Glen Kamara jo pelannut viimeisen pelinsä Dundee FC:n paidassa? Näin uskoo ainakin Scottish Sun.
Lehden mukaan Kamara ei ole Dundeen kokoonpanossa, kun Dundee isännöi lauantaina Skotlannin cupissa toisen sarjaportaan Queen of the Southia. Poissaolo johtuu tiettävästi Kamaran meneillään olevasta siirtoneuvotteluista Rangersiin.
Kamara solmi jo aiemmin tammikuussa esisopimuksen Rangersin kanssa tulevana kesänä tapahtuvasta siirrosta. Hän kuitenkin saattaa siirtyä Glasgow’hin jo tammikuussa, mutta siirtokorvauksesta neuvotellaan edelleen.
Se, että Kamara ei Dundeen paidassa cupia pelaa, merkitsee myös sitä, että hänellä säilyy edustusoikeus Rangersin kevään cup-otteluihin. Cupissa on tällä hetkellä mukana vielä 32 joukkuetta, ja sekä Dundee että Rangers pelaavat viikonloppuna ensimmäisen ottelunsa kilpailussa. Rangers vierailee perjantaina neljännen sarjatason Cowdenbeathin vieraana.
Dundeen valmentaja Jim McIntyre on ilmoittanut, että olisi parasta sekä seuran että pelaajan kannalta, jos siirto toteutuisi jo tammikuussa. Mieluiten Dundee haluaisi korvauksena Rangersin pelaajista lainalle esimerkiksi Ross McCrorien tai Ryan Hardien, mutta suurseura ei ole ehdotuksesta innostunut.
– Tiedän, että Glen jatkaisi mieluiten jo matkaansa eteenpäin. Minustakin se olisi parasta kaikkien osapuolten kannalta, McIntyre sanoi BBC Scotlandille.
– Pelaajalle on vaikeaa keskittyä käsillä oleviin töihin, kun hän tietää olevansa menossa jonnekin muualle.
[readmore from=Kamara-Glen]
Rangersin maineikas manageri Steven Gerrard ei halunnut kommentoida Kamaran ja niin ikään seuraan kesällä siirtyvän Kilmarnockin laitapelaajan Jordan Jonesin tilanteita.
– Glen on yhä Dundeen pelaaja ja Jordan Kilmarnockin pelaaja, joten en aio puhua heistä. Olemme pyytäneet molempia toimimaan ammattimaisesti ja kunnioittamaan nykyisiä seurojaan, Gerrard totesi.
Kamara siirtyi Dundeehin Arsenalista kesällä 2017.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”