KuPS:lle uusi sopimus keskikentälle
Kuva: Juha Tamminen
Kuopion Palloseura ja keskikenttäpelaaja Joel Vartiainen ovat allekirjoittaneet yksivuotisen pelaajasopimuksen, joka ulottuu sarjakauden 2019 loppuun saakka.
Vartiainen, 24, pystyy pelaamaan niin laitapuolustajan kuin laitalinkin pelipaikoilla ja pelaajaura jatkuu jälleen oman kasvattajaseuran riveissä muutaman vuoden tauon jälkeen.
Hän teki oman Veikkausliiga-debyyttinsä Pietarsaaressa huhtikuussa 2013 ja on pelannut tähän mennessä yhteensä 38 Veikkausliigan peliä Kuopion Palloseuran riveissä onnistuen maalinteossa kahdesti.
Vartiainen opiskeli kolme vuotta University of Central Floridassa ja pelasi kolme kautta yliopiston jalkapallojoukkueessa nimeltään UCF Knights. Vartiainen palasi viime keväänä Yhdysvalloista Kuopioon ja liittyi loppukaudella 2018 KuPS:n pelaajavahvuuteen.
– Tosi hyvä fiilis nyt on. Tunsin porukan jo loppukauden 2018 perusteella ja nälkää jäi riittämiin, että pääsisi pelaamaan. Ykköstavoitteena on vakiinnuttaa oma paikka kokoonpanossa ja auttaa joukkuetta menestymään, Vartiainen kommentoi KuPS:n sivuilla.
– Pystyn pelaamaan laitapakin ja laitalinkin pelipaikoilla, molemmat sopivat omiin vahvuuksiini. Odotan ensi kaudelta hyvää joukkuemenestystä viime kauden jatkoksi ja että pääsen itse näyttämään omia kykyjäni kentälle ja auttamaan joukkuetta. Hyvän treenikauden jatkoksi on tavoitteena pelata hyvää futista jotta oma taso paranisi.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kazakstaniin siirtynyt Oiva Jukkola nostettiin Huuhkajien mukaan
- Carlo Ancelotti jätti Neymarin ulos Brasilian maajoukkueesta – paljasti ehdon MM-kisoille
- Palloliiton Valko-Venäjä-ratkaisu herättää kritiikkiä – kannattajat pettyivät
- Huuhkajat ei kohtaa Valko-Venäjää Suomessa
- Haastattelu: Joakim Latonen haluaa pidempiä sopimuksia Veikkausliigaan
- Jere Uronen liekeissä Kreikassa – ex-Real Madrid maalitykki iski kaksi
- Lisäajan maali pudotti Djurgårdenin Ruotsin cupista – näin Jani Honkavaara kommentoi
- Argentiinan ja Espanjan välinen Finalissima jouduttiin perumaan
- Hämmästyttävä tilanne – valmentaja määräsi pelaajat pois kentältä kesken ottelun
- Thomas Müller herjaa vanhaa joukkuekaveriaan – ”Luulin että hän tykkää vain lämpimästä”
- Carlo Ancelotti jätti Neymarin ulos Brasilian maajoukkueesta – paljasti ehdon MM-kisoille
- Jere Uronen liekeissä Kreikassa – ex-Real Madrid maalitykki iski kaksi
- Haastattelu: Joakim Latonen haluaa pidempiä sopimuksia Veikkausliigaan
- Suomalaisluotsin joukkue porskuttaa kärjessä – nousu häämöttää
- Thomas Müller herjaa vanhaa joukkuekaveriaan – ”Luulin että hän tykkää vain lämpimästä”
- Palloliiton Valko-Venäjä-ratkaisu herättää kritiikkiä – kannattajat pettyivät
- Hämmästyttävä tilanne – valmentaja määräsi pelaajat pois kentältä kesken ottelun
- Lisäajan maali pudotti Djurgårdenin Ruotsin cupista – näin Jani Honkavaara kommentoi
- Onni Valakarille jättionnistuminen – suomalaiset huippuvireessä
- Kulttihahmolla mahdollisuus nousta Lionel Messin ja Cristiano Ronaldon rinnalle