Lehti: Man United pulitti Mourinholle mittavan lähtökorvauksen – portugalilaisluotsilla nyt vapaat kädet
Kuva: Getty Images
Manchester United maksoi José Mourinholle noin 16,5 miljoonaa euroa korvauksia välittömästi hänen potkujensa jälkeen, kertoo Daily Mail.
Mourinho sai kenkää Unitedin managerin paikalta 18. joulukuuta valmennettuaan joukkuetta kaksi ja puoli kautta. Hän voi nyt vapaasti siirtyä muihin tehtäviin saatuaan lähtökorvauksensa.
Daily Mailin lähteen mukaan Mourinhon ja Unitedin neuvottelut sopimuksen purkamisesta sujuivat ongelmitta. Portugalilaisvalmentajan kerrotaan olevan valmis odottamaan kauden loppuun asti uutta työpaikkaa, sillä hänellä ei ole kiire asian suhteen.
Mourinho allekirjoitti vuosi sitten Manchester Unitedin kanssa jatkosopimuksen, jonka oli määrä ulottaa ensi kauden loppuun saakka. Diilissä oli mukana myös jatko-optio yhdestä kaudesta.
Hän voitti Manchester Unitedissa Englannin liigacupin ja Eurooppa-liigan. Mourinhon entinen seura Benfica tavoitteli huhujen mukaan häntä uudeksi päävalmentajakseen, mutta portugalilaisluotsi kieltäytyi tehtävästä.
United nimitti entisen pelaajansa Ole Gunnar Solskjærin joukkueen väliaikaiseksi manageriksi loppukauden mittaisella sopimuksella. Solskjær on tähän mennessä voittanut kaikki viisi otteluaan Unitedin peräsimessä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Tuomas Ollilan Paris FC putosi Ranskan cupista
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva