Maajoukkuelegendalta ilmoitus: ”Odotan kautta innolla, sillä se on viimeiseni”
Kuva: Getty Images
Yhdysvaltalainen Tim Howard edusti urallaan kolmen kauden ajan Manchester Unitedia, mutta parhaiten hänet tunnetaan epäilemättä Evertonin pitkäaikaisena ykkösvahtina. Howard vartioi Evertonin veräjää peräti kymmenen kauden ajan vuosina 2006-2016, ja tuona aikana hänet valittiin kahdesti Yhdysvaltain parhaaksi jalkapalloilijaksi.
Moni muistaa Howardin kenties kaikkein parhaiten vuoden 2014 MM-kisoista, ja eritoten neljännesvälierien näytöksestä Belgiaa vastaan. Vaikka Belgia kukistikin USA:n jatkoajan jälkeen maalein 2-1, jäi peli MM-historiaan ennen muuta Howardin lukuisten huipputorjuntojen takia. Howard pysäytti ottelussa peräti 15 belgialaisten maalintekoyritystä – eikä MM-historiassa ole kertaakaan aiemmin tai myöhemmin tilastoitu yhtä montaa torjuntaa yhdelle maalivahdille yhdessä ottelussa.
Evertonista poistuttuaan Howard siirtyi jatkamaan uraansa MLS:n Colorado Rapidsiin. USA:n kaikkien aikojen maaottelutilaston ykkösnimi (121 A-maaottelua) täyttää kuitenkin maaliskuussa jo 40 vuotta, ja Howard ilmoitti tällä viikolla, että tulevan kauden jälkeen on aika siirtyä katsomon puolelle.
– Odotan suurella innolla MLS:n kauden 2019 alkua, sillä siitä tulee viimeiseni. Tunteilulle tulee olemaan paljon aikaa myöhemmin. Nyt aion nauttia jokaisesta minuutista. Kuten olen aina tehnyt, aion kilpailla täysillä ja auttaa Rapidsia voittoihin, Howard kirjoitti Twitterissä.
I’m greatly looking forward to kicking off the 2019 MLS season, as it will be my LAST. There will be plenty of time for sentiment later. For now, I am going to enjoy every minute. And as I’ve always done, compete hard and help lead the Rapids with the sole purpose of winning.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Jesse Joronen loukkaantui – jätti pelin kesken
- Espanjalaislehti: Zinedine Zidane maajoukkueen peräsimeen
- Messi ja Ronaldo mättivät taas maaleja – matkaa maailmanennätykseen onkin vielä?
- Ihmepoika antoi palttua Saudi-Arabialle – matkalla Lukas Hradeckyn seurakaveriksi?
- Jarkko Wissin SJK:lle kylmää kyytiä Töölössä – ”Parannamme vielä”
- HJK:n kasvatit loistivat sarja-avauksessa – Joonas Rantanen: ”Lämmittää mieltä”
- Huuhkajien ex-valmentaja Roy Hodgson, 78, palasi – heti voitto!
- Harry Kanen tulevaisuudesta uutta tietoa – Bayern-pomo kommentoi asiaa
- Haastattelu: Näin Jaime Moreno vastaa puheisiin maalikuninkuudesta
- Jari Litmanen: jättiyllätys!

- Uusi käänne Neymarin ristiriitaisessa kaudessa – vaarassa saada pitkän pelikiellon
- HJK:n kasvatit loistivat sarja-avauksessa – Joonas Rantanen: ”Lämmittää mieltä”
- Jarkko Wissin SJK:lle kylmää kyytiä Töölössä – ”Parannamme vielä”