Maalivahtilegenda Magnus Bahnelle valmentajasopimus
Kuva: Juha Tamminen
Kolmosessa pelaava ÅIFK on tehnyt valmentajasopimuksen Magnus Bahnen kanssa.
Bahne, 39, tulee valmentamaan maalivahteja miesten edustusjoukkueesta sekä myös P20 ja P17 ikäluokkien maalivahteja.
Valtaosan omasta pelaajaurastaan FC Interissä viettänyt Bahne pelasi myös ulkomailla ruotsalaisissa Halmstads BK:ssa ja Assyriskassa. Kauden 2015 päätteeksi hanskat naulaan ripustanut Bahne halusi kuitenkin vielä takaisin kentälle.
– Lopettamiseni jälkeen ajatus valmentaa vielä joskus maalivahteja jäi elämään vahvasti takaraivoon. Perheen arki ei kuitenkaan mahdollistanut sen työn aloittamista heti vaan ensin piti saada perheen ns. normaali arki rullaamaan uusilla aikatauluilla, kommentoi Bahne ÅIFK:n tiedotteessa.
– ÅIFK:n uusi valmennuspäällikkö Jarkko Tallqvist esitti minulle joulukuussa ehdotuksen, johon tässä vaiheessa elämää oli helppo ja ilo tarttua. Valmennan seuran vanhimpia maalivahteja edustuksesta B-junioreihin talven aikana kerran viikossa.
– Koen että minulla on paljon tietotaitoa jaettavaksi maalivahdeille ja juuri sovitun kaltainen yhteistyö ÅIFK:n kanssa on tähän loistava mahdollisuus. Katsotaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan valmennusrintamalla, mutta tästä tilaisuudesta on hienoa aloittaa. Henki seurassa vaikuttaa positiiviselta sekä energiseltä ja yritän osaltani vahvistaa sitä tunnetta.
Åbo IFK - Magnus Bahne seuran maalivahtivalmentajaksi aifk.fi/uutiset/26641/… #kolmonen
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Lauantai oli synkkä päivä Veikkausliigan kärkihaastajille
- Itävallassa melkoinen yllätys: tennistähti vaihtaa mailan nappulakenkiin
- Mark van Bommel MM-kisajoukkueen peräsimeen
- KOK: Fifan ja Donald Trumpin touhuja ei tutkita
- HJK vahvisti erittäin nimekkään lainahankinnan
- Sinnikäs Jaro kukisti SJK:n kutkuttavassa paikallisottelussa
- Italian päävalmentajaksi yksi kärkihakija – ura laskussa
- Jättisiirto: Hollannin laituri hurjalla siirtosummalla eksoottiseen liigaan
- Tässäkö on MM-kisatähden seuraava seura? Neuvottelut käynnissä
- Jürgen Klopp kertoi suunnitelmansa – näin Saksasta tulee jälleen voittava joukkue
- Kuka ansaitsee Ballon d’Orin? Luis Figo nimesi oman suosikkinsa
- Jürgen Klopp latasi suorat sanat saksalaismedialle: ”Lähden heti, jos…”
- Luka Modrićin ura jatkuu!
- Lähteet: MM-kultaa voittanut saksalaislegenda palaa maajoukkueeseen
- Jürgen Klopp kertoi suunnitelmansa – näin Saksasta tulee jälleen voittava joukkue
- Tässäkö on MM-kisatähden seuraava seura? Neuvottelut käynnissä
- Jättisiirto: Hollannin laituri hurjalla siirtosummalla eksoottiseen liigaan
- HJK vahvisti erittäin nimekkään lainahankinnan
- Italian päävalmentajaksi yksi kärkihakija – ura laskussa
- Mark van Bommel MM-kisajoukkueen peräsimeen