RoPS huokaisee helpotuksesta – huippuvahti Reguero saattaa pelata jo sarja-avauksessa
Kuva: Juha Tamminen
Rovaniemen Palloseura kertoo verkkosivuillaan, että maalivahti Antonio Reguero saattaa kuntoutua Veikkausliigan avauskierrokseen mennessä.
Reguero, 36, loukkasi polvensa viime lauantaina harjoitusottelussa AC Oulua vastaan. Hänen jalkansa kuvattiin maanantaina, ja tiistaina hänelle tehtiin hoitosuunnitelma.
– Todennäköisyys puhuu sen puolesta, että Antonio olisi pelikunnossa kauden alkuun mennessä, ortopedian ja traumatologian erikoislääkäri Risto Kemppainen kertoo seuran sivuilla.
– Antoniolla on polven nivelsidevamma, joka pystytään hoitamaan ilman leikkausta. Lähiviikot menee polvituen kanssa, jonka jälkeen alkaa kuntoutus. Kuntoutus kestää 5-6 viikkoa.
RoPS huomauttaa tiedotteessaan, että kuntoutumisesta ei voi tehdä täysin varmaa ennustetta, mutta Kemppainen on arvioissaan varovaisen luottavainen.
Myös pidempään sivussa olleen keskikenttäpelaajan Eetu Muinosen tilanteesta saatiin tiistaina viimeinkin parempia uutisia. Muinosta, 32, pitkään vaivannut akillesjänne operoitiin eilen maanantaina.
– Eetulla oli akillesjänteessä iskuvamman aiheuttama vaurio, joka vaivasi koko loppukauden ja ylimenokaudenkin ajan. Koska emme saaneet kauden loputtuakaan toivottua lopputulosta, päädyimme leikkaushoitoon, Kemppainen kertoo.
– Ennuste ja tavoite on, että myös Eetu saataisiin pelikentälle kauden alkuun mennessä. Leikkauksesta noin neljän viikon kuluttua aloitamme Eetun kanssa tiiviimmän kuntoutusjakson minun ja (RoPS:n fysioterapeutti) Tuomaksen (Könönen) seurannassa.
Tuleviin Suomen Cupin otteluihin edustusjoukkueeseen siirtyy farmijoukkueen maalivahti Juhani Kangas. Kangas, 20, olisi pelannut jo sunnuntaina Kakkosen Cupissa, mutta Regueron loukkaannuttua hänet jouduttiin pikakomennuksella jättämään pois kokoonpanosta.
RoPS:n urheilujohtaja Jari Ilolan mukaan seura kartoittaa tällä hetkellä myös maalivahtitilannetta. Kenttäpelaajiin on haussa 2-3 vahvistusta, joiden lisäksi Ghanan yhteistyöseura Dreams FC:stä odotetaan kolmen pelaajan saapumista Suomeen.
RoPS aloittaa kautensa Veikkausliigassa 3. huhtikuuta Kuopion Palloseuran vieraana.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Haastattelu: Tomas Galvez kertoi miksi valitsi Go Ahead Eaglesin uudeksi seurakseen
- Jalkapallon EM-kisat 2028: Karsinnat, joukkueet, tv, stadionit
- Luka Smyth jättämässä VPS:n – maalitykki siirtyy Englannin kentille
- Lähde: HJK hankkimassa Liverpoolin U21-joukkueen kapteenin
- FC Inter haki arvokkaan tasapelin Turkista – jatkopaikka ratkaistaan Turussa
- Fabián Ruiz: MM-kultaa, EM-kultaa ja 50 ottelua ilman häviötä
- SuomiFutiksen tiedot: Mads Borchers jää HJK:hon
- Ilves hankki kaksi nuorta lupausta Norsunluurannikolta
- Real Madridin yllätysisku Barcelonaan? MM-kultasankarin kaappaus vireillä
- Donald Trump haluaa Fifa-pomo Gianni Infantinon siirtyvän huippuvirkaan
- SuomiFutiksen tiedot: Mads Borchers jää HJK:hon
- Lähde: HJK hankkimassa Liverpoolin U21-joukkueen kapteenin
- FC Inter haki arvokkaan tasapelin Turkista – jatkopaikka ratkaistaan Turussa
- Lionel Messi: ”Kipu on valtava”
- Fabián Ruiz: MM-kultaa, EM-kultaa ja 50 ottelua ilman häviötä
- Valioliigassa muhii jättikauppa – mukana Jeff Bezos
- Real Madridin yllätysisku Barcelonaan? MM-kultasankarin kaappaus vireillä
- Ilves hankki kaksi nuorta lupausta Norsunluurannikolta
- Donald Trump haluaa Fifa-pomo Gianni Infantinon siirtyvän huippuvirkaan
- Cristiano Ronaldo tykkäsi julkaisusta, jossa Argentiinaa syytetään MM-korruptiosta