Tanskan suurseura kuunteli fanejaan – ei enää harjoitusleirejä Dubaissa
Kuva: Getty Images
FC Kööpenhamina ei enää jatkossa aio järjestää harjoitusleirejä Dubaissa.
Seura kertoo tiedotteessaan, että sen päätös lähteä Arabiemiirikuntiin harjoittelemaan synnytti runsaasti väittelyä ja kritiikkiä maan huonon ihmisoikeustilanteen takia.
FC Kööpenhamina ja päävalmentaja Ståle Solbakken päättivät, ettei joukkue matkaa enää tulevaisuudessa Dubaihin. Tänä talvena FCK:n on kuitenkin vielä pakko matkata Dubaihin solmimansa sopimuksensa takia.
Seura kertoo verkkosivuillaan, että Dubain leirien ainoa tarkoitus oli ”harjoitella optimaalisesti” kevätkautta varten, mutta seura ymmärtää ja kunnioittaa kannattajien vahvaa tahtomusta etsiä toista ratkaisua.
Suomen miesten A-maajoukkue leireilee tällä hetkellä Qatarissa, joka isännöi vuonna 2022 MM-kisoja. Qatar rakennuttaa maahan kovaa vauhtia upeita stadioneja, jotka on revitty rikkaiden lompakosta ja köyhien siirtolaistyöntekijöiden selkänahasta.
Useat ihmisoikeusjärjestöt ovat ottaneet kantaa Qatarin stadioneja rakentavien siirtolaisten karmeisiin työ- ja asumisolosuhteisiin. Erilaisten arvioiden mukaan jopa 1 000–2 000 ihmistä on kuollut rakennustöiden yhteydessä. Heidän palkkansa ovat pieniä ja usein myöhässä.
Suurin osa kuolemantapauksista liittyy tapaturmien sijaan väsymyksen, kuumuuden ja surkeiden asumisolojen aiheuttamiin sairauksiin.
LUE MYÖS: ”Näin Palloliiton puheenjohtaja Ari Lahti kommentoi Huuhkajien kuohuttanutta päätöstä leireillä Qatarissa – teki yhden asian selväksi”
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- SJK-pomo teki Ylelle paljastuksen maalikuningas Kasper Paanasen tilanteesta
- Kuvat: Suomalaispelaaja ja David Beckham: lämmin kohtaaminen – ”Aina kunnia”
- Jesse Joronen loukkaantui – jätti pelin kesken
- Espanjalaislehti: Zinedine Zidane maajoukkueen peräsimeen
- Messi ja Ronaldo mättivät taas maaleja – matkaa maailmanennätykseen onkin vielä?
- Ihmepoika antoi palttua Saudi-Arabialle – matkalla Lukas Hradeckyn seurakaveriksi?
- Jarkko Wissin SJK:lle kylmää kyytiä Töölössä – ”Parannamme vielä”
- HJK:n kasvatit loistivat sarja-avauksessa – Joonas Rantanen: ”Lämmittää mieltä”
- Huuhkajien ex-valmentaja Roy Hodgson, 78, palasi – heti voitto!
- Harry Kanen tulevaisuudesta uutta tietoa – Bayern-pomo kommentoi asiaa

- Jari Litmanen: jättiyllätys!
- Haastattelu: Näin Jaime Moreno vastaa puheisiin maalikuninkuudesta
- HJK:n kasvatit loistivat sarja-avauksessa – Joonas Rantanen: ”Lämmittää mieltä”
- Uusi käänne Neymarin ristiriitaisessa kaudessa – vaarassa saada pitkän pelikiellon
- Jarkko Wissin SJK:lle kylmää kyytiä Töölössä – ”Parannamme vielä”