Tässä Markku Kanervan kommentit ennen Ruotsi-ottelua – kertoi myös miksi Juha Malinen on matkassa mukana
Kuva: Juha Tamminen
Huuhkajat kohtaa tiistaina vuoden ensimmäisessä maaottelussaan Ruotsin. Qatarissa pelattava ottelu alkaa kello 18.45 Suomen aikaa.
Suomen joukkue on tuttuun tammikuiseen tapaan hyvin varamiehinen, sillä ryhmä koostuu lähinnä pohjoismaissa pelaavista pelaajista. Päävalmentaja Markku Kanerva kertookin, että ensimmäisissä harjoituksissa on käyty lähinnä ensikertalaisten kanssa läpi maajoukkueen pelitavallisia asioita.
– Eilen meillä oli vähän raskaampi puolustuspeliin painottuva harjoitus ja tänään on teemana hyökkäyspeli, Kanerva totesi Palloliiton kotisivuilla julkaistussa haastattelussa.
– Nuoret pelaajat ovat olleet hyvällä asenteella mukana, alkaen minileiristä, jonka pidimme ennen tänne lähtöä. Nyt on mielenkiintoista nähdä, miten he suoriutuvat kentällä.
– Joukkueessa on mukana neljä kaksykkösten pelaajaa, joten (Pikkuhuuhkajien valmentaja) Juha Malinen näkee heidän otteitaan tositoimissa. Tämä tammikuun tapahtuma on oikeastaan ainoa mahdollisuus tiivistää A-maajoukkueen ja U21-joukkueen yhteistyötä.
Tällä viikolla Ruotsia ja Viroa vastaan pelattavat maaottelut ovat Suomen viimeiset harjoituspelit ennen maaliskuussa alkavia EM-karsintoja. Illan ottelusta Kanerva odottaa tasaista.
– Ruotsilla on sama tilanne kuin meilläkin. Heillä on paljon Ruotsin ja Tanskan sarjoissa pelaavia pelaajia, ja myös ensikertalaisia mukana. En usko, että sieltä tulee taktisesti mitään hirveän yllättävää. Tasainen peli todennäköisesti, Kanerva arvioi.
– Hekin tulee luultavasti tekemään paljon vaihtoehtoja ja jakamaan kuormitusta kahden pelin välillä.
Suomi-Ruotsi ottelu on nähtävissä Viasat Jalkapallo -kanavalta, Viaplaysta sekä ilmaiseksi Viafree-palvelusta. Ottelu pelataan tänään, tiistaina, klo 18.45.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- SJK:n pelaajat mukana Afrikan mestaruusturnauksessa – pääsivät kentälle avauskierroksella
- Virallista: KuPS hankki Pikkuhuuhkajista tutun pelaajan
- FotbollDirekt: Manasse Kusu neuvottelee lainasiirrosta Superettaniin
- The Athletic: Valioliigan halutuin tähti vaihtamassa seuraa tammikuussa
- Ilvekselle tärkeitä sopimuksia
- Serie A:sta rävähti karu tiedote: liiga perui suunnitelman, joka olisi voinut mullistaa sarjaohjelman
- Ongelmia paratiisissa? Ousmane Dembélén ja Luis Enriquen välillä kipunoi – tässä syy
- Somessa huippusuosion saavuttanut tili nosti HJK-juniorin, 8, valokeilaan – ”Se ei ole normaalia”
- Palaako Füllkrug Bundesliigaan?
- Benjamin Källman taas maalinteossa – maalipörssissä kolmantena