Aleksandr Kokko uskoo nuorten RoPS-pelaajien läpimurtoon: ”Toivottavasti he näkevät minussa jotain”
Kuva: Juha Tamminen
Rovaniemen Palloseura on toiminut viime vuosina erinomaisena ponnahduslautana nuorille, maailmalle pyrkiville suomalaispelaajille. Vauhtia napapiiriltä ovat hakeneet muun muassa Timo Stavitski, Saku Ylätupa, Leo Väisänen ja Lassi Lappalainen.
Kukaan edellämainitusta nelikosta ei enää RoPS:ssa pelaa, mutta tulevaksi kaudeksi seuraan ovat siirtyneet muun muassa Niklas Jokelainen (18), Henrik Ölander (21), Tommi Jäntti (18) ja Kalle Katz (19). Konkariosastoa edustava Aleksandr Kokko uskoo vahvasti siihen, että potentiaalia läpimurtoon on joukkueen nykyiselläkin nuorisokaartilla.
– Kauden alkuun on kaksi kuukautta ja usein menee senkin jälkeen vielä pari kuukautta, mutta sitten ne aivan parhaat nousevat ihan tähtipelaajiksi. Lucas Lingman oli tällainen viime vuonna. Oli hienoa katsoa kuinka hän kehittyi ihan muutamassa kuukaudessa. Lopulta hän oli yksi Veikkausliigan parhaista keskikenttäpelaajista, Kokko kehaisee Veikkausliigan kotisivuilla.
– Joka vuosi tulee nuoria pelaajia, joista kukaan ei tiedä mitään ja sitten he lyövät läpi. RoPS:ssa näin kävi viime vuonna useammallekin.
Täysin nuorten varassa RoPS ei suinkaan ole, sillä 31-vuotiaan Kokon ohella joukkueesta löytyvät myös 36-vuotias maalivahti Antonio Reguero, 33-vuotias Taye Taiwo ja 32-vuotias Eetu Muinonen. Omaa rooliaan esikuvana Kokko ei sen kummemmin paisuttele.
[readmore from=Kokko-Aleksandr]
– Ei minun roolini ole juurikaan muuttunut. Olen ollut aina enemmän tai vähemmän äänessä – kopissa ja sen ulkopuolella. En ole koskaan pitänyt itseäni vanhana tai nuorena pelaajana, olen vain oma itseni, Kokko luonnehtii.
– Kyllä meillä on kokemustakin joukkueessa. Uskon, että ikärakenteemme tulee olemaan hyvä kun kausi alkaa.
– Yritän tietysti auttaa nuoria kehittymään kaikin mahdollisin tavoin. Itseluottamus täytyy pitää korkealla ja treenata hyvin, siitä kaikki lähtee. Toivottavasti he näkevät minussa jotain, mitä kannattaa ottaa omaankin pelaamiseen, mutta yritämme kaikki aina neuvoa toisiamme.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 60 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta peliin Reactoonz 100!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Expressen: Otso Liimatan siirto on viimeistelyä vaille varma
- Tunkeutuja kävi käsiksi Lionel Messiin
- Norjassa muhii skandaali – huippupelaajia epäillään
- HJK vahvistuu ulkomaalaispelaajalla – kokemusta isoista seuroista
- Tässä ovat kaikki Mestarien liigan, Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan arvotut pudotuspeliparit
- KuPSin menestyksekäs eurotaival päätökseen – samalla tuli harmittava takaisku
- Viljami Sinisalolle iso onnistuminen Eurooppa-liigassa
- HBL: Helsinkiläisseura ulos sarjasta vedonlyöntiskandaalin vuoksi
- Optio käytetty! Maalitykki jatkaa Veikkausliigassa
- Mestarien liigan kohupelaajan väitetään myöntäneen törkeän tekonsa – paljasti totuuden joukkueelle
- HJK vahvistuu ulkomaalaispelaajalla – kokemusta isoista seuroista
- Tässä ovat kaikki Mestarien liigan, Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan arvotut pudotuspeliparit
- Viljami Sinisalolle iso onnistuminen Eurooppa-liigassa
- HBL: Helsinkiläisseura ulos sarjasta vedonlyöntiskandaalin vuoksi
- Mestarien liigan kohupelaajan väitetään myöntäneen törkeän tekonsa – paljasti totuuden joukkueelle
- Espanjalaismedia: Tässä on Lucas Bergströmin uusi valmentaja
- Optio käytetty! Maalitykki jatkaa Veikkausliigassa
- Haastattelu: Agon Sadiku avasi talven siirtoikkunan tapahtumia
- Simo Valakarin suojatin koomailu on nähtävä itse – ”Tämä on silkkaa komediaa”
- KuPSin menestyksekäs eurotaival päätökseen – samalla tuli harmittava takaisku