Mammuttimaisia MM-kisoja pukkaa – neljäs maa mukaan Etelä-Amerikan hakemukseen
Vuoden 2030 MM-kisojen hakuprosessi lämpenee hiljalleen. Kovin kauaa ei ole siitä, kun FIFA myönsi vuoden 2026 MM-turnauksen USA:lle, Meksikolle ja Kanadalle, ja kiinnostus sitä seuraavia kisoja kohtaan kasvaa.
Varmaa on jo se, että viimeistään vuoden 2026 MM-kisoissa pelaa 48 maata nykyisten 32 maan sijaan. Laajennuksen myötä ottelumäärä kasvaa, ja samalla myös pelipaikkakuntien tarve on suurempi. Jaetut kisat ovat huudossa, ja nyt näyttääkin siltä, että kolmen maan sijaan vuonna 2030 MM-isäntämaita saattaa olla jo neljä tai viisi.
Kisoja aikoo hakea jo kaksi suurta eurooppalaista yhteenliittymää. Hakemuksen aikovat jättää yhdessä viisikko Englanti, Wales, Irlanti, Pohjois-Irlanti ja Skotlanti ja toisaalta Balkanin nelikko Bulgaria, Kreikka, Romania ja Serbia. Hieman suppeamman hakemuksen tulevat luultavasti jättämään Espanja, Portugali ja Marokko, mutta hakijamäärän ”vähäisyyden” kompensoisi se, että järjestäviä maanosia olisi historiallisesti kaksi.
Tuorein tieto on, että Etelä-Amerikan yhteiseen kisahakemukseen liittyy neljäntenä maana Chile. Jo aiemmin oli selvää, että kisoja hakevat yksissä tuumin Uruguay, Argentiina ja Paraguay, mutta nyt kolmikko sai täydennyksekseen neljännen maan. Asian vahvisti Twitterissä Chilen jalkapalloliiton puheenjohtaja Sebastián Piñera.
Los Pdtes de la República Argentina, Mauricio Macri; de la República de Chile, Sebastián Piñera; de la República del Paraguay, Mario Abdo; y de la República Oriental del Uruguay, Tabaré Vázquez; acordaron presentar su candidatura conjunta para organizar la Copa del Mundo 2030
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Paikallismedia: Diogo Tomas jäämässä loppukaudeksi ADO Den Haagiin
- FotbollDirekt: KuPS neuvottelee ruotsalaishyökkääjän kanssa
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- FotbollDirekt: KuPS neuvottelee ruotsalaishyökkääjän kanssa
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin