ÖT: Kaksi seuraa harkitsee vapaiksi jääneiden Kakkosen paikkojen hakemista
Suomalainen jalkapalloyhteisö sai tiistaina murheellisia uutisia, kun sekä PS Kemi että JJK luopuivat paikoistaan Kakkosessa taloudellisten syiden vuoksi. Seurojen alamäki on ollut jyrkkä, sillä PS Kemi pelasi vielä viime kaudella Veikkausliigassa, ja pelillisten asioiden puolesta sillä olisi ollut paikka Ykköseen. JJK puolestaan putosi Veikkausliigasta syksyllä 2017 ja Ykkösestä viime syksynä.
Tällä hetkellä Kakkosen C-lohkossa on vain 10 joukkuetta, joten lohkossa on periaatteessa kaksi paikkaa auki. Sarjaa pyritään täydentämään, jos jostain löytyy kaksi halukasta Kakkosen kriteerit täyttävää joukkuetta. Täydentäminen on kuitenkin kaikkea muuta kuin varmaa.
Österbottens Tidningin mukaan jo neljä seuraa on ehtinyt kieltäytyä Kakkosen sarjapaikasta.
– Kiisto, Kraft ja Korsnäs ovat kieltäytyneet, mutta Vasa IFK harkitsee asiaa. Heillä on aikaa sunnuntaihin saakka. Sama pätee pohjoisen alueen Kajaanin Hakaan, joka niin ikään harkitsee asiaa. Itäisen alueen Kurkimäen Kisa kieltäytyi jo, Palloliiton kilpailupäällikkö Peter Lundström kertoi ÖT:lle (koko juttu on luettavissa täällä).
Lundströmin mukaan kieltäytymiset johtuvat sekä taloudellisista että urheilullisista syistä. Pohjanmaan Kolmosessa on luvassa useita kiinnostavia derbyjä.
Tällä hetkellä Kakkosen C-lohkossa pelaavat varmuudella RoPS/2, Hercules, OLS, PK-37, KuFu 98, GBK, JBK, VPS-j Akatemia, FC Vaajakoski ja SJK/2. Mikäli halukkaita ja kriteetit täyttäviä täydennysjoukkueita ei löydy, saatetaan sarja pelata myös vajaalla joukkuemäärällä.
– Joukkueita voi olla 10, 11 tai 12. Palloliitto päättää asiasta sunnuntain takarajan jälkeen, Lundström jatkaa.
Palloliiton tiedotteen mukaan Kakkosen otteluohjelmaa ei ole voitu toistaiseksi julkaista, sillä se valmistellaan ja päätetään yhtenä kokonaisuutena. Mikäli C-lohko joudutaan pelaamaan vajaalla joukkuemäärällä, saatetaan lohkossa soveltaa vaihtoehtoista pelitapaa.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Iran teki kovan ratkaisun MM-kisojen osalta
- Harry Kane teki lähes 100 vuotta vanhaa jalkapallohistoriaa
- Harry Kane nousi Cristiano Ronaldon rinnalle
- Suomi mukana maailmanlaajuisessa Messin ja Ronaldon vertailussa – tulos yllättää
- Barcelona ryhdistäytyi – Mestarien liiga -voitto suvereeniin tapaan
- Jo toinen Kvaratskhelia matkalla Euroopan huippuseuroihin!
- HJK hankki 18-vuotiaan lupauksen – edelliseltä seuralta koskettava ylistyspuhe
- Lukas Hradecky sai ilouutisen ensi kaudeksi
- Manuel Neuer sivuun cup-finaalista – miten käy MM-kisojen?
- Nyt jysähti: Pep Guardiolan uusi työ selvillä
- Nyt jysähti: Pep Guardiolan uusi työ selvillä
- Lukas Hradecky sai ilouutisen ensi kaudeksi
- Harry Kane nousi Cristiano Ronaldon rinnalle
- Jo toinen Kvaratskhelia matkalla Euroopan huippuseuroihin!
- Suomi mukana maailmanlaajuisessa Messin ja Ronaldon vertailussa – tulos yllättää
- HJK hankki 18-vuotiaan lupauksen – edelliseltä seuralta koskettava ylistyspuhe
- Cristiano Ronaldo taas maailman rikkain urheilija – tienasi yli tuplat Lionel Messiin nähden
- Veikkausliigassa otetaan käyttöön uusia sääntöjä
- Poliitikko otti yhteen FIFAn kanssa MM-kisoista – sai haluamansa
- Manchester United julkaisi uuden päävalmentajansa nimen – seuran sivut kaatuivat