SJK:n hyökkäykseen uusi vahvistus – ”Yksi profiilipelaajista, joita olemme halunneet joukkueeseemme”

Seinäjoen Jalkapallokerho on tehnyt sopimuksen yhdysvaltalaisen hyökkääjän Dion Acoffin kanssa.
Acoff, 27, pelasi viime kaudella Islannin mestaruuden voittaneen Valurin riveissä ja siirtyy Seinäjoelle vapaalla siirrolla.
– On onni liittyä tähän seuraan. Odotan innolla tätä uutta haastetta urallani, ja en malta odottaa, että pääsen mukaan kentälle, kommentoi Acoff SJK:n sivuilla.
Los Angelesista kotoisin oleva 175-senttinen Acoff on pelannut neljä edellistä kautta Islannissa. Hän voitti Valurin kanssa viime kaudella triplamestaruuden, kun joukkue juhli Islannin mestaruutta ja voitti lisäksi Islannin Liigacupin ja supercupin. Acoff ja Valur voittivat Islannin mestaruuden myös kaudella 2017. Hän pelasi Valurissa myös euro-otteluita. Ennen Valur-siirtoaan Acoff pelasi Thróttur Reykjavikissa kaksi kautta, joista ensimmäinen päättyi liiganousuun.
Acoff on nuorempana ollut jalkapallon ohella yleisurheilija ja muun muassa juossut 100 ja 200 metrin pikamatkoja. Hänet rankattiin kuitenkin jo yläasteikäisenä USA:n top 40 tulevaisuuden lupauksiin jalkapallossa, ja Acoff kuului USA:n U18-maajoukkueeseen. Hän pelasi maajoukkueessa kaksi ottelua Irlantia ja Portugalia vastaan. Hänen pelilupansa on kunnossa ja hän on tarvittaessa käytössä heti SJK:n riveissä virallisissa otteluissa.
– Hän on yksi profiilipelaajista, joita olemme halunneet joukkueeseemme tänä talvena. Hän tuo meille uuden vaihtoehdon hyökkäykseen. Dion on erittäin hyökkäävä ja nopea pelaaja, ja vaikka meillä onkin nopeita pelaajia ennestään, on Dion kuitenkin aivan erityisen nopea, kertoo SJK:n päävalmentaja Alexei Eremenko.
– Ensimmäisenä huomasin hänestä juuri nopeuden, mutta hän on myös hyvä jalkapalloilija. Hän liikkuu hyvin ilman palloa ja pystyy tekemään töitä myös pallon kanssa. Hän pystyy pelaamaan molempia laitoja sekä keskellä toisena hyökkääjänä tai kärjen alapuolella. Hän on kokenut pelaaja, voittanut mestaruuksia Islannissa ja siellä ollessaan tottunut meidän sääolosuhteisiimme, sekä osin myös keinonurmialustoihin.
– Hän on meidän käytettävissämme heti, mutta ei varmaankaan pysty heti pelaamaan täyttä ottelua, koska matkusti tänne viikolla. Mahdollisesti hän on kuitenkin jo mukana lauantaina kokoonpanossa. Hän oli meidän mukana aiemmin ja ehti pelata sisäisen ottelunkin joukkueen kanssa, joten hän tuntee jo pelikavereita ja taktiikkaammekin.
SJK kohtaa seuraavassa ottelussaan Rovaniemen Palloseuran Suomen Cupin karsintalohkovaiheessa lauantaina kello 14.00. Ottelu pelataan Wallsport Areenalla.
Voit lukea lisää Acoffista SJK:n kattavasta esittelystä.
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- HJK sopimukseen brasilialaismaalivahdin kanssa
- Djurgårdenin urheilujohtaja: Matias Siltanen käy keskusteluja suuren eurooppalaisen seuran kanssa
- Toni Koskelan Kalmar järjesti hurjat maalijuhlat Ruotsin Cupissa – Anthony Olusanya maalinteossa
- Tšekkiläismedia: Kaan Kairinen herättää kiinnostusta Saksan Bundesliigassa
- Haastattelu: Sergio Almenara sai kesäkuussa odottamattoman puhelun – Mestarien liiga enää kahden pelin päässä: ”Tämä on Pohjoismaiden suurin seura”
- Oliver Antmanin Rangersin UCL-ilta päättyi pettymykseen – iso vuori kiivettävänä
- Brittifutispodcast: Gyökeresin kammostartti – haukuttiin ylipainoiseksi
- Toimittaja: Luka Hyryläinen siirtymässä 2. Bundesliigaan
- FC Haka sopimukseen argentiinalaishyökkääjän kanssa
- Leo Walta herättää kiinnostusta siirtomarkkinoilla – seura ei aio myydä: ”Meille todella tärkeä pelaaja”
- Djurgårdenin urheilujohtaja: Matias Siltanen käy keskusteluja suuren eurooppalaisen seuran kanssa
- Toni Koskelan Kalmar järjesti hurjat maalijuhlat Ruotsin Cupissa – Anthony Olusanya maalinteossa
- Tšekkiläismedia: Kaan Kairinen herättää kiinnostusta Saksan Bundesliigassa
- Brittifutispodcast: Gyökeresin kammostartti – haukuttiin ylipainoiseksi
- Haastattelu: Sergio Almenara sai kesäkuussa odottamattoman puhelun – Mestarien liiga enää kahden pelin päässä: ”Tämä on Pohjoismaiden suurin seura”
- Real Madridin ja Manchester Cityn 100 miljoonan euron pelaajakauppa kaatui
- Oliver Antmanin Rangersin UCL-ilta päättyi pettymykseen – iso vuori kiivettävänä
- Suomalaiskolmikon IFK Värnamo nappasi elintärkeän voiton Allsvenskanissa
- Leo Walta herättää kiinnostusta siirtomarkkinoilla – seura ei aio myydä: ”Meille todella tärkeä pelaaja”
- HJK sopimukseen brasilialaismaalivahdin kanssa