Tšekkifutiksen paha poika jälleen oikeuden kanssa tekemisissä – toinen vankilatuomio kahteen viikkoon
Kuva: Getty Images
Tšekin maajoukkueen entinen puolustaja Tomas Repka on saanut jälleen yhden vankilatuomion, kertoo ESPN.
Hänen edellisestä vankilatuomiostaan on aikaa vain kaksi viikkoa. Helmikuun 7. päivänä hän sai 15 kuukauden vankilatuomion petoksesta.
Tämän viikon tiistaina Repkan, 45, kaksi aiempaa ehdollista tuomiota rattijuopumuksesta muutettiin yhdeksän kuukauden vankilatuomioksi, koska hän syyllistyi muihin rikoksiin ehdollisten tuomioiden jälkeen.
Aiemmin helmikuussa Repka todettiin syylliseksi tapauksessa, jossa hän myi vuokraamansa luksusauton eteenpäin. Repka lupasi sopimuksessa palauttavansa rahat ostajalle, jos auton omistajanvaihdosta ei rekisteröidä. Ostaja ei kuitenkaan Repkalta rahojaan saanut.
Urallaan mm. West Hamia ja Fiorentinaa edustanut puolustaja on valittanut molemmista oikeuden päätöksistä.
Viime vuonna Repka sai kuuden kuukauden vankilatuomion seksipalveluiden tarjoamisesta entisen vaimonsa nimissä. Myöhemmin tuomio muutettiin yhdyskuntapalvelukseksi.
Tšekin A-maajoukkueessa 46 ottelua pelannut Repka tunnettiin jo peliuransa aikana värikkäänä hahmona. Hän sai urallaan kaikkiaan 20 punaista korttia. Vuonna 2007 hän löi Tšekin pääsarjan ottelussa kameramiestä, joka seurasi häntä Repkan saatua jälleen yhden punaisen kortin.
Repka lopetti pelaajauransa syksyllä 2012 ja toimi vuonna 2013 muutaman kuukauden ajan FK Mostin urheilukoordinaattorina.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Joel Pohjanpalo iski voittomaalin – johtaa selvällä erolla Serie B:n maalipörssiä
- Calciomercato: Kapteeni jättämässä Joel Pohjanpalon ja Jesse Jorosen Palermon
- Turkin maajoukkuepeluri jättää Dortmundin tammikuussa
- Virallista: Robin Lod vaihtaa seuraa MLS:ssä
- Veikkausliigassa säväyttänyt Manasse Kusu löysi uuden seuran
- SJK:n pelaajat mukana Afrikan mestaruusturnauksessa – pääsivät kentälle avauskierroksella
- Virallista: KuPS hankki Pikkuhuuhkajista tutun pelaajan
- FotbollDirekt: Manasse Kusu neuvottelee lainasiirrosta Superettaniin
- The Athletic: Valioliigan halutuin tähti vaihtamassa seuraa tammikuussa
- Ilvekselle tärkeitä sopimuksia
- Veikkausliigassa säväyttänyt Manasse Kusu löysi uuden seuran
- Virallista: Robin Lod vaihtaa seuraa MLS:ssä
- Calciomercato: Kapteeni jättämässä Joel Pohjanpalon ja Jesse Jorosen Palermon
- Turkin maajoukkuepeluri jättää Dortmundin tammikuussa
- Joel Pohjanpalo iski voittomaalin – johtaa selvällä erolla Serie B:n maalipörssiä