U18-maajoukkueen leiriryhmä nimetty – lähes tusina pelaajia ulkomailta
Kuva: Juha Tamminen
Päävalmentaja Kai Nyyssönen on nimennyt 27 pelaajaa alle 18-vuotiaiden maajoukkueleirille Eerikkilään. Leiri pidetään 19.-21. helmikuuta.
– Hieno päästä aloittamaan tämä retki ikäluokan kanssa. Karsinnat pelataan syksyllä pitkästä aikaa vasta marraskuussa ja meillä on kaikkiaan kuusi tapahtumaa tämän vuoden aikana tästä alkaen, Nyyssönen kertoo Palloliiton kotisivuilla.
Helmikuun leirin jälkeen edessä on tuplamaaottelu Montenegrossa maaliskuun lopulla, perinteinen Baltic Cup kesäkuussa, syyskuussa vielä tuplamaaottelu Slovakiaa vastaan ja lokakuussa kolmen maan turnaus ennen kuin EM-karsintapisteitä jaetaan Tanskassa.
– Tämä on hyvä paketti kaikkiaan. Kaikki tapahtumat tähtäävät marraskuun karsintaan, jossa meillä on edessä tiukka haaste, kun vastassa ovat Tanska, Ranska ja Färsaaret.
Leiriryhmässä on peräti 11 ulkomaille pelaavaa pelaajaa. Terry Ablade ja Patrik Raitanen pelaavat valioliigaseurojen akatemioissa, ja entisen Huuhkajien maalivahdin Jussi Jääskeläisen poika Emil tällä hetkellä Blackpoolissa. Oliver Antman ja Noah Nurmi ovat puolestaan päässeet jo haistelemaan edustusjoukkueen ilmapiiriä Tanskassa.
Leirin pelaajaryhmä:
Terry Ablade, Fulham FC Oliver Antman, FC Nordsjælland Selman El Baset, FC Ingolstadt 04 Daniel Enqvist, Åtvidabergs FF Jonatan Guseff, Åtvidabergs FF Pyry Hannola, FC Midtjylland Aleksi Honka-Hallila, KuPS Anttoni Huttunen, MYPA Emil Jääskeläinen, Blackpool FC Joel Karlström, IFK Mariehamn Janne-Pekka Laine, Ilves Joonatan Laine, FC Honka Joel Laitinen, PEPO Kevin Larsson, HIFK Noah Nurmi, Esbjerg fB Otto Ollikainen, HJK Julius Perälä, TPS Tuomas Pöyhönen, HJK Patrik Raitanen, Liverpool FC Seth Saarinen, HJK Oskari Sallinen, FC Groningen Julius Schmid, SpVgg Unterhaching Jeremiah Streng, SJK Julius Tauriainen, HJK Maximo Tolonen, SJK Väinö Vehkonen, HJK Axel Vidjeskog, FF JaroLUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- The Athletic: Valioliigan halutuin tähti vaihtamassa seuraa tammikuussa
- Palaako Füllkrug Bundesliigaan?
- Ilvekselle tärkeitä sopimuksia
- Serie A:sta rävähti karu tiedote: liiga perui suunnitelman, joka olisi voinut mullistaa sarjaohjelman
- Ongelmia paratiisissa? Ousmane Dembélén ja Luis Enriquen välillä kipunoi – tässä syy
- Somessa huippusuosion saavuttanut tili nosti HJK-juniorin, 8, valokeilaan – ”Se ei ole normaalia”
- Benjamin Källman taas maalinteossa – maalipörssissä kolmantena
- Virallista: Janne-Pekka Laineen sopimus purettu Turkissa
- Virallista: Viki Savonen siirtyy FC Interin organisaatioon
- Thiago Silva palaa Euroopan kentille
- Somessa huippusuosion saavuttanut tili nosti HJK-juniorin, 8, valokeilaan – ”Se ei ole normaalia”
- The Athletic: Valioliigan halutuin tähti vaihtamassa seuraa tammikuussa
- Serie A:sta rävähti karu tiedote: liiga perui suunnitelman, joka olisi voinut mullistaa sarjaohjelman
- Palaako Füllkrug Bundesliigaan?
- Ongelmia paratiisissa? Ousmane Dembélén ja Luis Enriquen välillä kipunoi – tässä syy
- Ilvekselle tärkeitä sopimuksia
- Virallista: Janne-Pekka Laineen sopimus purettu Turkissa
- Thiago Silva palaa Euroopan kentille
- Benjamin Källman taas maalinteossa – maalipörssissä kolmantena
- Afrikan mestaruusturnaukseen merkittävä muutos