UEFA-pomona jatkava Aleksander Ceferin: ”Teemme kaikkemme MM-kisojen saamiseksi Eurooppaan”
Kuva: Getty Images
Neljän vuoden jatkokaudelle UEFA:n puheenjohtajaksi torstaina valittu Aleksander Ceferin haluaa vuoden 2030 MM-turnauksen Eurooppaan. MM-kisat järjestettiin UEFA:n alueella edellisen kerran viime vuonna, kun maailmanmestaruudesta miteltiin Venäjällä. Vuonna 2022 vuorossa on Qatar, ja neljä vuotta myöhemmin kisat järjestetään USA:ssa, Meksikossa ja Kanadassa. Slovenialaisen mielestä sitten voisi olla taas Euroopan vuoro.
– Palautuneen yhtenäisyytemme avulla teemme kaikkemme, jotta saisimme vuoden 2030 MM-kisat jälleen omalle mantereellemme, Ceferin totesi puheessaan.
Tällä hetkellä Euroopassa on vireillä kaksi laajaa yhteishakemusta kisaisännäksi. Kisoja aikovat näillä näkymin hakea ”Balkanin kvartetti” Bulgaria, Kreikka, Romania ja Serbia sekä Brittein saaret – pitäen sisällään viisikon Englanti, Wales, Skotlanti, Pohjois-Irlanti ja Irlanti.
Kisahakemuksen aikoo jättää myös Marokko yhdessä Espanjan ja Portugalin kanssa. Marokko on hakenut MM-kisojen järjestelyoikeutta jo viisi kertaa, mutta aina tuloksetta. Nyt se aikoo kokeilla onneaan pohjoisten eurooppalaisten naapuriensa kanssa, mutta Ceferin ei ajatukselle lämpene.
– En ole kahden maanosan välillä jaettujen ehdokkuuksien ystävä, UEFA-pomo totesi jo lokakuussa.
Kisaisännyyttä aikovat hakea yhdessä myös Argentiina, Uruguay ja Paraguay. Hakemuksen taustalla on satavuotisjuhla, sillä historian ensimmäiset MM-kisat pelattiin vuonna 1930 Uruguayssa.
Vuoden 2030 MM-kisaisäntä valitaan näillä näkymin vuonna 2022.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jorginho ottaa yhteen jättisuositun poptähden kanssa: ”Ilman faneja et olisi mitään”
- Antaako Argentiina muille tasoitusta erikoisessa MM-kenraalissa?
- Huuhkajat-pelaaja avasi maalitilinsä
- ”Todellinen ammattilainen” – Bundesliigan jätti solmi tärkeän jatkosopimuksen
- Mitä ihmettä? Valioliigalle jopa seitsemän Mestarien liiga -paikkaa
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy
- Haastattelu: Senne Vits nauttii elämästään Pietarsaaressa
- Lisää muutoksia Huuhkajiin – odotettu debytantti
- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”