Viimeiset jäähyväiset – Nantesilta koskettavat kunnianosoitukset sankarinsa Emiliano Salan muistolle

Nantes kunnioitti sunnuntaina ennen Ranskan liigan kotiotteluansa Nimesiä vastaan Emiliano Salan muistoa. Lentoturmassa menehtynyneen entisen tähtihyökkääjän ruumis nostettiin torstaina Englannin kanaalissa ja tunnistettiin.
28-vuotiaana kuollut Sala ehti olla yli kaksi viikkoa kadoksissa. Pienkoneen lentäjästä David Ibbotsonista ei olla vielä löydetty jälkeäkään.
Onnettomuus sattui vain kaksi päivää Salan Cardiff-siirron jälkeen. Hyökkääjä oli palaamassa Nantesista, jossa hän hyvästeli entiset joukkuetoverinsa.
Nantes pelasi ottelun pelipaidoissa, joissa jokaisessa näkyi Sala ja numero yksi selkämyksessä. Pukukopissa argentiinalaisen paikka oli jätetty tyhjäksi.
Ennen ottelua puolestaan valtava lakana Salan kasvoista valtasi kentän keskustan. Samalla stadionin näytöltä esiteltiin hyökkääjän kaikki 48 maalia seurassa.
Edesmenneelle sankarille pidettiin myös minuutin hiljainen hetki ja Nantesin pelaajat astuivat kentälle mustissa.
Yhdeksän minuutin kohdalla puolestaan tuomari pysäytti pelin kunnianosoituksia varten. Numero oli Salan pelinumero Nantesissa, jonka seura on päättänyt vetää tragedian johdosta pois käytöstä.
28-vuotiaana kuollut Sala ehti olla yli kaksi viikkoa kadoksissa. Pienkoneen lentäjästä David Ibbotsonista ei olla vielä löydetty jälkeäkään.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Lucas Bergström jäämässä Mallorcan riveihin: ”Haluan pelata ja siksi olen täällä”
- Miika Nuutinen kommentoi HJK:n ihmenousun käynnistänyttä käännekohtaa: ”Asiat pitää pakottaa tapahtumaan”
- HJK:n sankari Santeri Hostikka selätti rajun taudin: ”Kaksi viikkoa sängyn pohjalla”
- SJK:n eurourakka päättyi heti ensimmäisellä karsintakierroksella
- Sisuuntunut HJK pelasti eurokautensa murskanäytöksellä! Santeri Hostikalta unelmapaluu
- Puolan uusi maajoukkuevalmentaja selvillä: ”Mielestäni edellinen valmentaja teki virheen…”
- Shakhtar-luotsi Arda Turan Ilves-pelin alla: ”Valitsemme parhaan avauksen toteuttamaan strategiaamme”
- FotbollDirekt: Ilves haluaa ostaa lainapelaajansa
- Ossi Virta palaa Veikkausliigaan
- HJK:n Kai Meriluoto avasi Slovenian suurseuran huippuluokan vaatimustasoa – näin sarja erosi Veikkausliigasta
- Miika Nuutinen kommentoi HJK:n ihmenousun käynnistänyttä käännekohtaa: ”Asiat pitää pakottaa tapahtumaan”
- Puolan uusi maajoukkuevalmentaja selvillä: ”Mielestäni edellinen valmentaja teki virheen…”
- SJK:n eurourakka päättyi heti ensimmäisellä karsintakierroksella
- HJK:n sankari Santeri Hostikka selätti rajun taudin: ”Kaksi viikkoa sängyn pohjalla”
- HJK:n Kai Meriluoto avasi Slovenian suurseuran huippuluokan vaatimustasoa – näin sarja erosi Veikkausliigasta
- FotbollDirekt: Ilves haluaa ostaa lainapelaajansa
- Lucas Bergström jäämässä Mallorcan riveihin: ”Haluan pelata ja siksi olen täällä”
- Santeri Haarala saattaa jättää Djurgårdenin – seurapomo: ”Herättänyt kiinnostusta”
- Sisuuntunut HJK pelasti eurokautensa murskanäytöksellä! Santeri Hostikalta unelmapaluu
- Ossi Virta palaa Veikkausliigaan