AS Roman pomo raivona: ”Viime vuonna meitä kusetettiin ilman VAR:ia, ja nyt VAR:n kanssa”
Kuva: Getty Images
Vieläkö muistatte kiihkeän ja maalirikkaan AS Roman ja Liverpoolin välisen Mestarien liigan välieräparin viime keväältä? Otteluparissa nähtiin kaikkiaan 13 maalia, ja Liverpool eteni finaaliin yhteismaalein 7-6. Jälkimmäisessä osaottelussa nähtiin kuitenkin useampia kiistanalaisia tilanteita, ja Roma koki tulleensa kaltoin kohdelluksi. Mediassa liikkuneiden tietojen mukaan tuomari Damir Skomina myönsi pelin jälkeen itsekin tiiminsä epäonnistuneen.
Tuo ottelu oli epäilemättä hyvin keskeisessä roolissa siinä, että Mestarien liigaan otettiin tämän kauden neljännesvälierissä käyttöön videotuomarijärjestelmä VAR. Niin painokkaasti AS Roman puheenjohtaja James Pallotta ja urheilujohtaja Monchi VAR:ia viime toukokuussa kilpailuun vaativat.
– On täysin selvää, että VAR tarvitaan Mestarien liigaan, koska tällaista ei saisi tapahtua. Vielä kerran onnittelut Liverpoolille, he ovat hyvä joukkue, mutta jos emme saa VARia Mestarien liigaan, tällaiset asiat ovat täysi vitsi, James Pallotta puhisi jutussamme.
– Jos Mestarien liigassa olisi käytössä VAR, en tiedä olisiko finaali ollut Real Madrid-Liverpool. VAR:n avulla saadaan paljon epäilyjä pois ja niin voi tapahtua, ettei tuomari näe tilannetta sekunnissa, mutta kymmenessä sekunnissa voit katsoa tilanteen uudestaan ja olla varma, pelaajista Alessandro Florenzi komppasi.
Nyt VAR on Mestarien liigassa näkyvästi läsnä, mutta Roma-leirissä ei tyytyväisiä olla vieläkään. AS Roma putosi keskiviikkona jatkoajan jälkeen Portolle. Porto teki voittomaalin videotarkistuksen jälkeen tuomitusta rankkarista – edellämainitun Florenzin vedettyä Fernandoa paidasta. Hieman myöhemmin Roman rankkarianelut kaikuivat puolestaan kuuroille korville – VAR-tarkistuksesta huolimatta (lue raportti ottelusta).
60-vuotias yhdysvaltalaisliikemies James Pallotta onkin edelleen erittäin pettynyt tuomaritoimintaan. VAR ei siis roomalaisten huolia poistanut.
– Viime vuonna vaadimme VAR:ia Mestarien liigaan, koska meitä kusetettiin välierissä. Tänään käytössä oli VAR, ja meidät ryöstettiin silti, Pallotta puuskahti AS Roman Twitterissä.
– Patrick Schick kampitettiin selvästi boksissa. VAR näyttää sen, eikä siitä silti annettu mitään. Olen väsynyt tähän paskaan. Luovutan.
Pallotta: “Last year we asked for VAR in the Champions League because we got screwed in the semi-final and tonight, they’ve got VAR and we still get robbed. Patrik Schick was clearly clipped in the box, VAR shows it, and nothing is given. I’m tired of this crap. I give up.”
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Virallista: PSG sai haluamansa jättisiirron
- Uskomaton peli Ruotsissa – Otso Liimatta koki erikoisen 25-minuuttisen
- Pitkä odotus on ohi – IFK Mariehamn voitti!
- The Athletic: MM-kisamaalle uusi päävalmentaja
- Juoksuun vaihtanut ex-jalkapallolupaus, 19, petti pahasti yleisurheilun EM-kisoissa
- Nytkö vasta se tapahtui? – PSG osti MM-sankarin
- Komea ura päätökseen – ”King Ciro” lyö nappulakengät naulaan
- Veikkausliigaan uusi pakkihankinta – taustaa isoista seuroista
- Iso voitto Veikkausliigassa – jatkopaikoista on nyt hurja taistelu
- HJK vahvisti hankinnan Serie A -seurasta
- Uskomaton peli Ruotsissa – Otso Liimatta koki erikoisen 25-minuuttisen
- Juoksuun vaihtanut ex-jalkapallolupaus, 19, petti pahasti yleisurheilun EM-kisoissa
- Pitkä odotus on ohi – IFK Mariehamn voitti!
- Huuhkajissa loistanut suomalaisvahti palaa Tanskaan – tässä on uusi seura
- Veikkausliigaan uusi pakkihankinta – taustaa isoista seuroista
- Komea ura päätökseen – ”King Ciro” lyö nappulakengät naulaan
- HJK vahvisti hankinnan Serie A -seurasta
- Iso voitto Veikkausliigassa – jatkopaikoista on nyt hurja taistelu
- HJK:n 18-vuotias lupaus Hollantiin – Klubille merkittävä siirtokorvaus
- Nytkö vasta se tapahtui? – PSG osti MM-sankarin

