Argentiinan jalkapallolegenda Diego Maradona myöntää isyytensä kolmelle kuubalaiselle lehtolapselle.

58-vuotias Maradona aiemmin kiistänyt, että hänellä olisi lapsia entisen vaimonsa Claudia Villafañen avioliiton ulkopuolelta. Pari erosi vuonna 2003 20 vuoden liiton jälkeen.

Lehtolapsien tultua julki Maradonalla on virallisesti kahdeksan lasta. Entinen jalkapalloilija on tunnustanut isyytensä Diego Juniorille, 32, ja Janalle, 22.

Lapsilla on mediatietojen mukaan eri äidit.

Lisäksi Maradonalla on kuusivuotias poika Diego Fernando suhteestaan Veronica Ojedan kanssa.

Maradona matkustaa seuraavaksi Havannaan isyystestejä varten ja tunnistamaan lapsensa. Matka on tapahtumassa argentiinalaisen asianajajan Matias Morían mukaan myöhemmin tänä vuonna.

Maradona vietti vuosina 2000-2005 aikaa Kuubassa hoidattamassa kokaiiniriippuvuuttaan. Jalkapalloikoni myös ystävystyi tuolloin edesmenneen diktaattori Fidel Castron kanssa ja tatuoi hänen kasvonsa jalkaansa.

Lähde: BBC