Hollantilaislegenda lähdössä tyylillä – jäähyväiskauden ensimmäinen hattutemppu
Kuva: Getty Images
Robin van Persie on pelaaja, joka ei esittelyjä kaipaa. Viidet arvokisat, Hollannin maajoukkueen kaikkien aikojen paras maalintekijä (50 maalia) ja muun muassa kaksi peräkkäistä Valioliigan maalikuninkuutta – yksi Arsenalin ja yksi Manchester Unitedin paidassa.
Tammikuussa 2018 Van Persie siirtyi turkkilaisesta Fenerbahcesta kasvattajaseuraansa Feyenoordiin, ja johdatti joukkueen heti viime keväänä Hollannin cupin voittoon. Luonnollisesti Van Persie teki yhden joukkueensa kolmesta finaalimaalista.
Viime lokakuussa 35-vuotias Van Persie ilmoitti, että kuluva kausi tulee jäämään hänen uransa viimeiseksi. On siis jäähyväiskiertueen aika.
Voisiko tuota sitten sen paremmin tehdä kuin Van Persie on tällä hetkellä tekemässä? Sunnuntaina maalitykki takoi hattutempun Emmenin verkkoon Feyenoordin 4-0 -voitossa ja kasvatti kauden maalisaldonsa jo 14:een. Maalisyöttöjä miehellä on neljä. Nämä tehot 14+4 ovat syntyneet 19 sarjapelissä, joten tahti on ollut huima.
14 maalillaan Van Persie on Eredivisien maalipörssin jaetulla kolmannella sijalla. Kärkipaikkaa pitää selvällä erolla ja 20 maalilla PSV Eindhovenin Luuk de Jong, mutta de Jongilla on pelejäkin viisi enemmän.
Robin van Persie in the Eredivisie this season:
19 games
14 goals
4 assists
He is going out with a bang!
19 games
14 goals
4 assists
He is going out with a bang!
Congratulations on 200(+) league goals, Robin van Persie! #MUFC
He scored a 24-minute hat-trick for Feyenoord against FC Emmen today, which took his tally to 202. Legend.
He scored a 24-minute hat-trick for Feyenoord against FC Emmen today, which took his tally to 202. Legend.
Robin van Persie's 200 career league goals in details:
Arsenal - 96
Man Utd - 48
Fenerbahce - 27
Feyenoord - 28(31)(hat trick today)
the flying Dutchman

Arsenal - 96
Man Utd - 48
Fenerbahce - 27
Feyenoord - 28(31)(hat trick today)
the flying Dutchman
Robin van Persie scores his first league hat-trick since April 22, 2013 which just so happens to be the last time a Manchester United player registered three goals in a single Premier League game
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Paikallismedia: Diogo Tomas jäämässä loppukaudeksi ADO Den Haagiin
- FotbollDirekt: KuPS neuvottelee ruotsalaishyökkääjän kanssa
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- FotbollDirekt: KuPS neuvottelee ruotsalaishyökkääjän kanssa
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Paikallismedia: Diogo Tomas jäämässä loppukaudeksi ADO Den Haagiin






