Nyt puhuu Saksan maajoukkueesta yllättäen hyllytetty tähtitoppari Jerome Boateng: ”Olen surullinen näistä uutisista”

Saksan A-maajoukkueen päävalmentaja Joachim Löw teki kovan ratkaisun, kun hän kertoi Bayern Münchenin tähtipelaajille, Jerome Boatengille, Mats Hummelsille sekä Thomas Müllerille, etteivät he ole enää A-maajoukkueen mukana tulevissa EM-karsinnoissa.
Löw perusteli päätöstään sillä, että hän haluaa uudistaa Saksan A-maajoukkueen runkoa ja tuoda joukkueeseen uutta ilmettä. Bayernin toppari Jerome Boateng kommentoi Löwin ratkaisua henkilökohtaisella Instagram-tilillään.
– Olen surullinen näistä uutisista, koska oman maani edustaminen on ollut aina minulle hienoin asia. Joka tapauksessa, kunnioitan uutta suuntausta ja ymmärrän päävalmentajan päätöksen.
– Olin aikanaan itsekin nuori ja riippuvainen siitä, että vanhemmat pelaajat tekisivät tilaa minulle. Henkilökohtaisesti olen täysin varma siitä, että pystyn pelaamaan korkeimmalla tasolla ja aion myös tehdä niin jatkossa, Boateng kirjoitti kuvatekstissään.
Boateng oli Hummelsin ja Müllerin kanssa voittamassa vuonna 2014 maailmanmestaruutta. Tällä kaudella Boateng on pelannut Bundesliigaa 15 ottelussa, joiden lisäksi vastuuta on tullut Mestarien liigan puolella viidessä ottelussa.
Boateng oli myös viime kesänä Saksan joukkueessa, joka floppasi EM-kisoissa jääden oman alkulohkonsa viimeiseksi.
– Aion aina muistella aikaani Saksan A-maajoukkueessa ilolla. Olen ollut äärimmäisen ylpeä pelatessani Saksan paidassa maajoukkueessa enkä koskaan unohda kesää 2014. Toki olisin toivonut erilaisia jäähyväisiä meille (Hummels ja Müller). Onnea joukkueelle tulevaisuuteen.
Jos et näe alla olevaa kuvaa, voit katsoa sen tästä
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Lucas Bergström jäämässä Mallorcan riveihin: ”Haluan pelata ja siksi olen täällä”
- Miika Nuutinen kommentoi HJK:n ihmenousun käynnistänyttä käännekohtaa: ”Asiat pitää pakottaa tapahtumaan”
- HJK:n sankari Santeri Hostikka selätti rajun taudin: ”Kaksi viikkoa sängyn pohjalla”
- SJK:n eurourakka päättyi heti ensimmäisellä karsintakierroksella
- Sisuuntunut HJK pelasti eurokautensa murskanäytöksellä! Santeri Hostikalta unelmapaluu
- Puolan uusi maajoukkuevalmentaja selvillä: ”Mielestäni edellinen valmentaja teki virheen…”
- Shakhtar-luotsi Arda Turan Ilves-pelin alla: ”Valitsemme parhaan avauksen toteuttamaan strategiaamme”
- FotbollDirekt: Ilves haluaa ostaa lainapelaajansa
- Ossi Virta palaa Veikkausliigaan
- HJK:n Kai Meriluoto avasi Slovenian suurseuran huippuluokan vaatimustasoa – näin sarja erosi Veikkausliigasta
- Miika Nuutinen kommentoi HJK:n ihmenousun käynnistänyttä käännekohtaa: ”Asiat pitää pakottaa tapahtumaan”
- Puolan uusi maajoukkuevalmentaja selvillä: ”Mielestäni edellinen valmentaja teki virheen…”
- SJK:n eurourakka päättyi heti ensimmäisellä karsintakierroksella
- HJK:n sankari Santeri Hostikka selätti rajun taudin: ”Kaksi viikkoa sängyn pohjalla”
- HJK:n Kai Meriluoto avasi Slovenian suurseuran huippuluokan vaatimustasoa – näin sarja erosi Veikkausliigasta
- FotbollDirekt: Ilves haluaa ostaa lainapelaajansa
- Lucas Bergström jäämässä Mallorcan riveihin: ”Haluan pelata ja siksi olen täällä”
- Santeri Haarala saattaa jättää Djurgårdenin – seurapomo: ”Herättänyt kiinnostusta”
- Sisuuntunut HJK pelasti eurokautensa murskanäytöksellä! Santeri Hostikalta unelmapaluu
- Ossi Virta palaa Veikkausliigaan