Oppipojasta tuli mestari – Bayern-tähti Lewandowski tavoittelee mentorinsa ennätyksiä

Bayern Münchenin Robert Lewandowski tuli lauantaina Werder Bremenin Claudio Pizarron kanssa tasoihin ulkomaalaisten tekemissä maaleissa Saksan Bundesliigassa.
Puolalaishyökkääjä Lewandowski, 30, paukutti lauantaina kaksi maalia Borussia Mönchengladbachin verkkoon ja kasvatti yhteissaldonsa Bundesliigassa 195 osumaan.
Lewandowski vienee ennätyksen nykyisellä maalitahdillaan täysin omiin lukemiinsa. Hän on pelannut Bundesliigassa 280 ottelua, joten hän on onnistunut maalinteossa Saksan pääsarjassa keskimäärin 113 minuutin välein. Häntä kymmenen vuotta vanhemmalla perulaiskärki Pizarrolla on otteluja Bundesliigassa tilillään 464 kappaletta. Pizarro on siis onnistunut maalinteossa keskimäärin 156 minuutin välein.
Ottelumäärässä Pizarro on ulkomaalaisista täysin omissa lukemissaan. Lisäksi hän on tehnyt tällä kaudella kaksi ennätystä, joita Lewandowski ei voi rikkoa ainakaan kymmeneen vuoteen. Pizarrosta tuli ensimmäinen pelaaja, joka on tehnyt maalin 21 perättäisellä Bundesliigan kaudella. Hän on tätä nykyä myös Saksan pääsarjan historian vanhin maalintekijä. Perulaisen viimeisin osuma tuli 40 vuoden, kolmen kuukauden ja 30 päivän iässä.
Lewandowskin ja Pizarron kilvoittelusta entistä mielenkiintoisempaa tekee se, että kaksikko pelasi samaan aikaan Bayernissa kaudella 2014-15. Lewandowski myöntääkin saaneensa konkarihyökkääjältä arvokkaita oppeja.
– Pizarro oli vahva, hän oli aina rauhallinen ja hänen tekniikkansakin oli uskomaton, kommentoi Lewandowski Bundesliigan sivujen mukaan.
– Hän tiesi aina täsmälleen, mitä hän halusi tehdä pallon kanssa, ja sen minä opin häneltä. Hän tiesi, mitä minun piti tehdä pallon kanssa. Minulle ei ole ongelma sanoa, että opin ison tietämästäni katsomalla hänen pelaamista.
Oppipojasta on ehkä tullut mestari, mutta Pizarro ei halua luopua ennätyksistään ilman taistelua.
– Haluan tehdä muutaman maalin, jotta hänellä olisi vaikeampaa. Haluan pitää sen ennätyksen (eniten maaleja tehnyt ulkomaalainen), kommentoi Pizarro Deutsche Wellen haastattelussa.
– Uskon, että tämä on viimeinen kauteni, mutta jätän aina oven hieman raolleen. Saa nähdä, miltä minusta tuntuu.
VEDONLYÖJÄ.COM
LYÖ VETOA AMMATTILAISTEN VIHJEILLÄ
- Saat ensimmäisen vihjeen ilmaiseksi koodilla “VALIOLIIGACOM“.
- Tilillesi lisätään ilmainen vihje.
- Voit ostaa lisää krediittejä koska tahansa!
- Italopodcast: Serie A -kausiennakko 3/5
- Ykkösliigan farmisopimuskohulle sinetti – EIF:lle ei langetettu nousukieltoa
- Onni Valakarin San Diegon voittokulku jatkuu – johtaa koko MLS:ää
- Adam Ståhl kummasteli Djurgården-kannattajien toivetta: ”Siinä vaiheessa olet väärässä ammatissa…”
- Di Marzio: Jesse Jorosen Palermo-sopimus sisältää option toisesta kaudesta
- AJ Marcucci sai vakavan polvivamman – joutuu leikkaukseen
- Juho Talvitie iski voittomaalin Eredivisiessä
- KuPS käänsi kärkiottelun muutamassa minuutissa – FC Inter kärsi kauden avaustappionsa
- Katso: Leo Walta iski upean maalin Allsvenskanissa
- Bayern-tähti muisti menehtynyttä ex-joukkuekaveriaan Diogo Jotaa tuuletuksellaan

- Lehti: Jesse Joronen siirtymässä Palermoon
- Onni Valakarin San Diegon voittokulku jatkuu – johtaa koko MLS:ää
- Lukas Hradecky debytoi Ranskan pääsarjassa – heti voitto