Portugalin valmentaja sanoo erotuomarin pyytäneen häneltä anteeksi: ”Rehellisyys ei auta minua”

Portugalin A-maajoukkueen päävalmentaja Fernando Santos kertoi erotuomarin pyytäneen häneltä anteeksi maanantain Serbia-ottelun jälkeen.
Santosin ryhmä pelasi 1-1-tasapelin EM-karsinnoissa Serbiaa vastaan. Santosin mukaan tuomari pahoitteli ottelun jälkeen, ettei antanut Portugalille rangaistuspotkua 73. minuutilla.
Oikeudenjakaja Szymon Marciniak vihelsi alunperin pallon pilkulle, kun André Silvan puskupallo osui rangaistusalueella Antonio Rukavinan käteen, mutta hän perui tuomionsa keskusteltuaan avustavan kanssa. Ottelu oli tuossa vaiheessa loppulukemissaan 1-1.
– Hän (Marciniak) kutsui minut tuomarien koppiin analysoimaan tilanteen. Me katsoimme sen, eikä kummallakaan ollut epäilyksiä, ei hänellä eikä minulla. Sitten hän pyysi anteeksi päätöstä. Hänellä ei ollut epäilystäkään, mutta se rehellisyys ei auta minua, kommentoi Santos pelin jälkeen RTP:lle.
– Hän antoi pilkun… Kukaan 40 metrin päässä seisova ei voi tehdä päätöstä, että se ei ollut pilkku. Varsinkaan silloin, kun tuomari näkee sen selvästi, sanoi Santos viitaten avustavaan.
– Mitä minä teen tällä selityksellä? Ainakin hän kutsui minut analysoimaan tilanteen.
– Näin kaksi kuvakulmaa. Ensimmäisessä meillä oli epäilyksemme, mutta toisessa ei.
– Avustava oli siellä ja sanoin, että se oli hänen vikansa.
Portugali pelasi myös EM-karsintojen avausottelussaan tasapelin, joten joukkueella on nyt kaksi pistettä kasassa. Portugali ja Serbia pelaavat karsintojen B-lohkossa, jossa ovat niiden lisäksi Ukraina, Luxemburg ja Liettua.
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Uskomaton peli Serie A:ssa – veljekset osuivat isänsä edessä
- Huh, mikä trilleri! SJK:n ja HJK:n pelin tulos ratkesi ajassa 90+8
- Tähtipelaajansa myynyt Inter kasvatti sarjajohtoaan
- Ange Postecogloulle ankea alku uudessa seurassa
- AC Milan -tähti kiistää välirikon maajoukkuevalmentajan kanssa
- Simo Valakari valittiin Skotlannin toisen sarjatason kuukauden valmentajaksi
- Italopodcast: Gennaro Gattuson voitokas alku & Derby d’Italia
- Valmentaja vahvisti: Lukas Hradecky kaksi kuukautta sivussa pelikentiltä
- Axel Kouame vastasi Jani Honkavaaran kommentteihin: ”Jokaisella on oikeus mielipiteeseensä”
- Maajoukkuepodcast: Mitä nyt Huuhkajat?
- Simo Valakari valittiin Skotlannin toisen sarjatason kuukauden valmentajaksi
- Axel Kouame vastasi Jani Honkavaaran kommentteihin: ”Jokaisella on oikeus mielipiteeseensä”
- Haastattelu: Nikolas Talo, 22, jätti FC Hakan ja siirtyi Ruotsiin – kertoi mielipiteensä Andy Smithistä: ”Ei siinä ollut mitään järkeä”
- AC Milan -tähti kiistää välirikon maajoukkuevalmentajan kanssa
- Italopodcast: Gennaro Gattuson voitokas alku & Derby d’Italia
- Ange Postecogloulle ankea alku uudessa seurassa
- Brittifutispodcast: Tottenhamissa ei enää sama vanha Levy
- Maajoukkuepodcast: Mitä nyt Huuhkajat?
- Valmentaja vahvisti: Lukas Hradecky kaksi kuukautta sivussa pelikentiltä
- Tähtipelaajansa myynyt Inter kasvatti sarjajohtoaan