Veikkausliigan viime kauden hopeajoukkue RoPS koki karvaan tappion torstaina Kajaanissa, kun KPV oli parempi maalein 2-0. Sarjanousija varmisti voitollaan paikkansa Suomen Cupin neljännesvälierissä, mutta RoPS:lta vaaditaan vielä tulosta sunnuntaina samassa Kajaanin pallohallissa KuPS:ia vastaan. Rovaniemeläisille riittää tasapeli, mutta KuPS tarvitsee jatkopaikkaan voiton.

– Sopivin adjektiivi meidän pelimme kuvaamiseksi lienee erittäin sekava, RoPS:n päävalmentaja Toni Koskela luonnehti seuran kotisivuilla.

– Emme missään vaiheessa onnistuneet pelaamaan sellaista organisoitua jalkapalloa, jota haluaisimme pelata. Emme löytäneet niitä alueita, missä ja kenen pitäisi kulloinkin olla.

– Tänään meidän pelaaminen kahdella hyökkääjällä ei jostain syystä toiminut ollenkaan. Haimme lisää voimaa keskikentälle, jotta voisimme pitää pallosta parempaa huolta ja olisimme sitä kautta vaarallisempia. Mutta eipä sekään tuonut sitä ekstraa, jota olisimme toivoneet, Koskela voivotteli.

RoPS on joutunut treenaamaan alkuvuoden aikana hyvin vajaalla miehistöllä, ja harjoituksiin on osallistunut ”keskimäärin kymmenen miestä”. Torstaina avauksessa oli kaksi täysin uutta pelaajaa, ja lisäksi Juho Hyvärisellä oli allaan pitkä pelitauko. Tekemistä siis vielä riittää ennen RoPS:n Veikkausliiga-avausta reilun kuukauden kuluttua. Sarja-avauksessa tulee vastaan sama vastus kuin sunnuntaisessa cupin lohkovaiheen päätösottelussa, mutta tuolloin KuPS toimii otteluisäntänä.

– Tämä oli hyvä herätys meille kaikille mukanaolijoille, että työtä on tekemättä vielä hirveä määrä, jos haluamme pärjätä kesällä.

– Mutta huomenna palautellaan, käydään uimassa ja katsotaan, onko kenelläkään uusia vaivoja. Lauantaina harjoitellaan kevyesti ja mietitään, kunka olisimme sunnuntaina taas entistä valmiimpia, Koskela kertoo RoPS:n Kajaanissa pidettävän ”etelän leirin” jatkumisesta.