Saku Ylätupa oli tällätä huikean maalin Ruotsissa – katso AIK:n julkaisema klippi
Kuva: Juha Tamminen
19-vuotias Saku Ylätupa teki tammikuussa rohkean ja määrätietoisen loikan siirtyessään maineikkaasta Ajaxin organisaatiosta ruotsalaiseen AIK:hon. Suomalaishyökkääjä janosi pääsarjatason pelejä, ja on niitä ensimmäisten merkkien perusteella runsaasti myös saamassa.
Ylätupa suoritti AIK-debyyttinsä etelänleirillä harjoituspelissä New York City FC:tä vastaan. Nyt myös kilpailullisia otteluita on tullut tilille kaksi. Ruotsin Cupin lohkovaiheen ottelusa Norrbyä vastaan Ylätupa tuli kentälle vaihdosta, mutta viikonlopun Örgryte-pelissä hän pelasi jo täydet minuutit.
Jo NYCFC:tä vastaan Ylätupa esiintyi terhakkaasti hankkien joukkueensa ainoaan maaliin johtaneen rankkarin. Lauantain 1-0 -voitossa Örgrytestä suomalaisen avausmaalikin oli jo erittäin lähellä. AIK julkaisi Twitter-tilillään koosteen Ylätuvan kahdesta huippuhetkestä.
Ylätupa otti Friends Arenan ensimmäisessä kotipelissään ensin murtautumalla näppärästi tekopaikkaan kahden puolustajan välistä. Puolustaja siivosi pallon lopulta väljemmille vesille aivan maalin edustalta.
[readmore from=Ylätupa-Saku]
Todellinen tähtihetki koitti vähän myöhemmin, kun Ylätupa pelasi 20 metrissä jalkansa vapaaksi ja tykitti pallon voimalla ylähirteen. Jäi vain muutamasta senttimetristä kiinni, että tammikuussa A-maajoukkueessa debytoinut suomalaisnuorukaisen olisi avannut maalitilinsä Ruotsin mestarijoukkueen riveissä todellisella eurogoalilla.
Tilanteet voi katsoa alta, tai tästä linkistä.
AIK selvitti tiensä Ruotsin Cupin puolivälieriin, joissa se kohtaa vieraskentällä Superettanin Östers IF:n.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- Romano: Ranskan maajoukkuetähti on saamassa ison diilin
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Virallista: Casper Terho siirtyy Hollantiin – lainasopimuksessa osto-optio
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- HJK:n Viljamaa ottaa jättiaskeleen urallaan – siirto Juventukseen
- Kiinan presidentti saattoi katsoa KuPSin ottelua
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Analyysi tuo esiin epämiellyttäviä totuuksia Leo Waltan siirtospekulaatioista
- Kuva Italian alasarjatuomarista levisi maailmalla – miehet ovat rynnänneet katsomoihin
- Juuri nyt: KuPSin Otto Ruoppi siirtyy Bundesliigaan
- Lähde: Huuhkajien keskikenttäpelaajaa on estetty siirtymästä Englantiin
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- Karim Benzema suuttui ja meni lakkoon – seura yrittää korjata tilanteen
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Huuhkajien Ville Koski siirtyy Espanjan La Ligaan