Tämä on hyvä merkki! – Italia-tappio ei lannistanut Huuhkajia: ”Haluamme näistä karsinnoista jatkoon”
Kuva: Getty Images
Suomen miesten A-maajoukkue matkusti sunnuntai-iltana kohti Jerevania kohtaamaan tiistaina EM-karsintaottelussa Armenian. Tappiollisen Italia-ottelun jälkeen Huuhkajien olisi ensiarvoisen tärkeä saada EM-karsintojen pistetili auki.
Suomi ei ollut missään vaiheessa varsinaisesti hätää kärsimässä Italiaa vastaan, mutta pari virhettä kostautuivat rankalla tavalla. Huuhkajat ei hätkähtänyt Italian nopeasta avausmaalista, vaan pysyi pelisuunnitelmassaan. Viimeinen terävyys hyökkäyspäässä kuitenkin uupui ja pistetili jäi avaamatta.
– Mielestäni meillä oli rohkea peli-ilme ja uskalsimme pelata omaa peliämme sekä liikuttamaan palloa. Emme lähteneet roiskimaan pitkää palloa. Meillä on paljon taitavia äijiä ja meillä oli hyviä hyökkäyksen alkuja ja tuntui, että olisimme voineet haavoittaa Italiaa, Huuhkajien toppari Paulus Arajuuri kertasi Italia-ottelun antia.
Suomen seuraavana haasteena on Arsenal-tähti Henrikh Mkhitarjanin johtama Armenia. Arajuuren tähtäimessä on vain yksi tavoite.
– Vaikea vieraspeli, mutta lähdemme hakemaan kolmea pistettä ja haluamme näistä karsinnoista jatkoon. Emme voi laittaa päätä pensaaseen, vaan pää ylös ja seuraavaa kohti, Arajuuri korosti.
EM-karsintaottelu Armenia-Suomi näkyy tiistaina 26.3. klo 18.55 alkaen Viasat Jalkapallo -kanavalla ja suoratoistopalvelu Viaplayssa ja ilmaiseksi Viafree-palvelussa. Ottelun ennakkostudio alkaa kello 18.00. Kaikki EM-karsintojen ottelut näkyvät Viaplayssa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- HJK:n Viljamaa ottaa jättiaskeleen urallaan – siirto Juventukseen
- Kaikki jalkapallon miesten Suomen Cupista 2026
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Kiinan presidentti saattoi katsoa KuPSin ottelua
- Lähde: Huuhkajien keskikenttäpelaajaa on estetty siirtymästä Englantiin
- Kuva Italian alasarjatuomarista levisi maailmalla – miehet ovat rynnänneet katsomoihin
- Analyysi tuo esiin epämiellyttäviä totuuksia Leo Waltan siirtospekulaatioista
- Juuri nyt: KuPSin Otto Ruoppi siirtyy Bundesliigaan
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Kiinan presidentti saattoi katsoa KuPSin ottelua
- Analyysi tuo esiin epämiellyttäviä totuuksia Leo Waltan siirtospekulaatioista
- Kuva Italian alasarjatuomarista levisi maailmalla – miehet ovat rynnänneet katsomoihin
- Juuri nyt: KuPSin Otto Ruoppi siirtyy Bundesliigaan
- Lähde: Huuhkajien keskikenttäpelaajaa on estetty siirtymästä Englantiin
- Karim Benzema suuttui ja meni lakkoon – seura yrittää korjata tilanteen
- Huuhkajien Ville Koski siirtyy Espanjan La Ligaan
- Mestarien liigan arvonta suoritettu – suurseuroja vastakkain heti
- Manchester Cityn akatemian kasvatti IFK Mariehamniin