Thierry Courtois pitää mediaa puolueellisena: ”Isänä en voi sivuuttaa tätä”

Chelseasta Real Madridiin siirtyneen maalivahti Thibaut Courtois’n isä sanoo poikaansa kohdeltavan etenkin espanjalaismedian taholta epäoikeudenmukaisesti.
– Minusta tuntuu, että kaikki kohdistavat kritiikkinsä Thibaut’n suuntaan, Thierry Courtois ilmaisi The Independentille.
– Espanjalaismedia, kuten myös belgialainen. Isänä en voi sivuuttaa tätä.
Tolppien välissä työskentelevä pelaaja on toki yleensäkin erityisasemassa.
– Maalivahti on aina ensimmäinen kohde, niin se vain menee. Ajaxia vastaan Thibautia kuitenkin syytettiin neljännestä maalista, vaikka hän oli pelannut hyvin. Yksi virhe on saanut älyttömät mittasuhteet.
Onneksi poika on isän mukaan tätä itseään kovapintaisempi.
– Mediassa näkyvät myös toimittajien henkilökohtaiset intressit, ja mielestäni osalla heistä on agenda Thibautia vastaan. Itselläni on vaikeuksia sietää sitä, mutta tiedän että poika kestää näitä asioita minua paremmin.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Tanska kaatoi Hollannin – Pikkuhuuhkajilla tukala tilanne
- 10-0! Bayern München järjesti hurjat maalijuhlat seurajoukkueiden MM-kisoissa
- Pikkuhuuhkajille tappio EM-kisoissa
- Pikkuhuuhkajien avauskokoonpano Ukraina-otteluun julkaistu
- Ennakkopaketti Pikkuhuuhkajien Ukraina-otteluun: Mika Lehkosuon kommentit, mistä näet pelin
- Interin hyökkääjä jumissa Iranissa – ei pääse seurajoukkueiden MM-kisoihin
- Haastattelu: Paikallismedia vaikuttunut Toni Koskelan Kalmarista – ”Heillä on kaikki tarvittava sarjanousua varten”
- HJK:n hankinta rankaisi entistä seuraansa kummallisella maalilla – Klubi jyräsi vieraissa
- Stevie Grievelle jatkosopimus SJK:n kanssa
- Veikkausliigan mestariehdokkaan voittoputki katkesi
- Interin hyökkääjä jumissa Iranissa – ei pääse seurajoukkueiden MM-kisoihin
- 10-0! Bayern München järjesti hurjat maalijuhlat seurajoukkueiden MM-kisoissa
- Tanska kaatoi Hollannin – Pikkuhuuhkajilla tukala tilanne
- Haastattelu: Paikallismedia vaikuttunut Toni Koskelan Kalmarista – ”Heillä on kaikki tarvittava sarjanousua varten”
- Athletic: Ranskalaisseura kiinnostunut värväämään Paul Pogban