Dramaattinen loppuratkaisu pelasti Teemu Pukin Norwichin yllätystappiolta – kolmas peräkkäinen pistemenetys tuo lisäpaineita nousutaistoon

Teemu Pukin edustama Norwich tarjosi perjantai-iltaan taas draamaa. Sheffield Wednesday oli lähellä viedä Norfolkista täyden pistepotin.
Kanarialinnut onnistuivat kuitenkin nousemaan tasoihin lisäajan loppuhetkillä Mario Vrancicin komean vapaapotkun ansiosta.
Pukki ei tänään maalinteossa onnistunut. Pistemenetys oli Norwichin kolmas peräkkäinen.
Norwich vastasi pelin avausmaalista 19. peliminuutilla. Marco Stiepermann sijoitti rangaistusalueen takaa matalan maannuoliaisen alanurkkaan.
Wednesday tasoitti puoliskon loppupuolella. Fernando Forestierin näyttävä kaukolaukaus yllätti Tim Krulin ja jysähti taidokkaasti ylänurkkaan.
Vieraat ottivat johdon toisen jakson alussa. Krul torjui Steven Fletcherin, mutta hollantilainen pudotti itse pallon takaisin pelattavaksi. Fletcher käytti tilaisuuden hyväksi ja liukui irtopallon sisään.
Norwichin pelaajat viittoivat, että maali olisi tehty kädellä. Tuomio ei kuitenkaan muuttunut.
66. minuutilla Kanarialinnut olivat lähellä tasoitusta. Max Aarons jakoi näppärän keskityspallon boksiin, mutta Kenny McLeanin pusku meni muutaman sentin ohi maalista.
Norwichin yritteliäisyys kuitenkin palkittiin lisäajalla vapaapotkulla aivan rangaistusalueen rajalta. Mario Vrancicin vapaapotku kiersi muurin yli maalin kattoon ja kotiyleisö repesi riemusta.
Norwichin nousu Valioliigaan ei olisi varmistanut vielä, vaikka perjantailta olisi voitto tullut. Sheffield United voitti omassa ottelussaan aiemmin perjantaina Nottingham Forestin ja kavensi eron Kanarialintuihin viiteen pisteeseen.
Wiganille tänään hävinnyt Leeds on edelleen neljä pistettä sarjakärkeä takana. Kierroksia on vielä kolme jäljellä.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Suomalaislupaukselle jatkosopimus Chelsean kanssa
- Pyry Soiri päätti kautensa tehokkaasti
- Toni Koskelan Kalmar johtaa Superettania – päästänyt alkukaudella vain neljä maalia
- Suuri legenda jättää Real Madridin – ”Hänen perintönsä tulee elämään ikuisesti”
- Simo Valakarin St. Johnstone kokee suuria muutoksia: ”Tuntui, että seura tottui häviämään”
- Haastattelu: HJK:n Miska Ylitolva kokee valmentajanvaihdoksen parantaneen joukkueen pelaamista
- Tottenhamin 17 vuoden kirous päättyi! Eurooppa-liigan voitto Lontooseen
- KuPS kärsi avaustappion Veikkausliigassa – synttärisankari Ilveksen ratkaisijana
- Jani Honkavaara huolissaan tästä ongelmasta Djurgårdenin pelissä: ”Meidän täytyy tehdä muutoksia”
- Jude Bellingham joutumassa leikkaukseen – kolmen kuukauden sairausloma odottaa
- Haastattelu: HJK:n Miska Ylitolva kokee valmentajanvaihdoksen parantaneen joukkueen pelaamista
- Toni Koskelan Kalmar johtaa Superettania – päästänyt alkukaudella vain neljä maalia
- Simo Valakarin St. Johnstone kokee suuria muutoksia: ”Tuntui, että seura tottui häviämään”
- Suuri legenda jättää Real Madridin – ”Hänen perintönsä tulee elämään ikuisesti”
- Pyry Soiri päätti kautensa tehokkaasti
- Jani Honkavaara huolissaan tästä ongelmasta Djurgårdenin pelissä: ”Meidän täytyy tehdä muutoksia”
- Suomalaislupaukselle jatkosopimus Chelsean kanssa
- Kirja: Marco Verrattin ostoyritys Barcelonalta johti viisi vuotta myöhemmin kahden ihmisen kuolemaan?
- Jude Bellingham joutumassa leikkaukseen – kolmen kuukauden sairausloma odottaa
- KuPS kärsi avaustappion Veikkausliigassa – synttärisankari Ilveksen ratkaisijana