Fiorentinan johtoporras ilmaisi tyytymättömyytensä – valmentaja erosi heti seuraavana päivänä
Kuva: Getty Images
Italian Serie A:ssa pelaava Fiorentina kertoi tiistaina, että Stefano Pioli on eronnut joukkueen päävalmentajan tehtävästä.
Kesällä 2017 seuraan siirtyneen Piolin, 53, ja Fiorentinan välit viilenivät nopeasti viimeisen 48 tunnin aikana. Fiorentina kärsi sunnuntaina 0-1-kotitappion putoamista vastaan taistelevalle Frosinonelle ja pelasi siten kahdeksannen voitottoman ottelun putkeen.
Maanantaina Fiorentinan johtoporras julkaisi seuran verkkosivuilla tiedotteen, jossa se kertoi olevansa tyytymättömiä joukkueen viimeaikaisiin suorituksiin ja sanoi, että viime peleissä nähty Fiorentina ei ole se sama joukkue, joka nähtiin kauden ensimmäisellä puoliskolla.
Seura antoi tiedotteessa tukensa Piolille, mutta ilmoitti myös odottavansa häneltä ”pätevyyttä ja rehellisyyttä”, joita hän osoitti kauden alkupuolella.
Huhut Piolin eroamisesta lähtivät liikkeelle tiistaina aamulla. Hän kommentoi tilannettaan lyhyesti kotinsa ulkopuolella odottaneille toimittajille.
– Pian saatte tietää kaiken. Julkaisen lausuntoni myöhemmin, sanoi Pioli Football Italian mukaan.
Myöhemmin tiistaina hän avasi päätöstään uutistoimisto ANSAlle.
– Olen aina luvannut työskennellä ammattimaisesti, kunnioittavaisesti ja täydellisen sitoutuneesti. Joudun vastahakoisesti lähtemään, eroamaan, koska minun ammatilliset ja ennen kaikkea inhimilliset ominaisuuteni on kyseenalaistettu.
Viime kaudella Pioli johdatti Fiorentinan Serie A:ssa kahdeksanneksi. Tällä hetkellä joukkue on sarjassa kymmenentenä, kun seitsemän kierrosta on pelaamatta. Italian Cupissa Fiorentina on edennyt välierävaiheeseen, jonka ensimmäisessä osassa se pelasi kotonaan 3-3-tasapelin Atalantaa vastaan. Jälkimmäinen osaottelu pelataan 24. huhtikuuta.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”